Ketku kauppamies,
käärmeöljyn myyjä ja vatsastapuhuja ajoi hevosella Uudenkaupungin torille kello
08:00 lauantaina. Markkinapäivän vuoksi torilla oli runsaasti markkinaväkeä.
Kaupunkilaisia, maalaisia, matkailijoita, kauppiaita ympäri Suomea, huijareita
ja huojatuiksi haluavia. Joku harvinaista näkyä taputti kupeeseen. Ihan
tavalliselta hevoselta se vaikutti. Hevosennahalla umpeen päällystetty. Kolho,
surullinen pää, iso. Peräpäässä kärpäset yhtenä joukkona huiskivan hännän
ympärillä suorittamassa mieletöntä tehtäväänsä. Mutta miksi ihmeessä hevonen
oli ajettu torille älykännyköitten aikaan vuonna 2016 ? Oliko hevosmies ajastaan jäljessä ?
Ketku kauppamies laittoi kauraämpärin
hevosen turvan alle.
Kauroja hevoseen.
Paikalla olevat mustatukkaiset miehet, jotka
myivät Rolex-kelloja, heti nostamaan hevosen turpaa ylös kauraämpäristä,
vääntämään sen suuta auki, ja hampaita tutkimaan.
Mutta ketku kauppamies sanoi, ettei hevonen
ole myytävänä. Ei mistään hinnasta. Ei tästä eikä siitä. Eikä tuosta.
Hevosen turpa takaisin ämpäriin.
Taas kauroja hevoseen.
Kauppamies, joka oli ketku jo kolmannessa
polvessa, osti torivalvojalta paikan niinkuin kuka tahansa kauppamies. Paikkaan
hän alkoi pystyttää telttaa. Iski pultit lekalla maahan. Näki, että hän oli
pystyttänyt telttaa aikaisemminkin. Se oli vanha armeijan ylijäämätelttä. Kun
teltta oli pystyssä, vei ketku kauppamies hevosen teltan sisään. Ovi lujasti
kiinni perässä. Sinne jäivät. Molemmat. Ihmiset ihmettelemään.
Piinallisen kauan ketku kauppamies ja
hevonen viipyivät teltan salatussa sisässä ilman, että mitään tapahtui. Viimein
ovi raottui. Raosta ilmestyi käsi, joka iski kyltin teltän eteen. Siinä luki
murskaavasti: Maailman ainoa muotokuvia maalaava hevonen. Neuvottelut hevosen kanssa
vain 100 euroa.
Ihmiset ihmettelemään yhä enemmän. Ihmettelylle viisi tähteä. Huokauksia joka puolelta. Pitkiä pupilleja. Ryntäileviä
ihmisiä. Kyynärpäätaktiikkaa. Tori sekaisin.
Ketku kauppamies tuli ulos. Ihmisten suista
kävi kohahdus ( kohahdukselle viisi tähteä), ja he perääntyivät vaistonvaraisesti
taakse. Jotkut sotkeentuivat jalkoihinsa ja kaatuivat hetkellisesti. Suomalaisen
on vaikea omaksua mitään uutta, tiesi ketku kauppamies. Kun ensimmäiset
papukaijat oli tuotu Suomeen, olivat ihmiset varmasti sanoneet, että linnut
eivät puhu, eivät varmasti puhu.
Ketku kauppamies aukaisi suunsa. Ihmisillä
oli huijatuksi tulemisen kova jano. Ihmiset joivat sanat läheltä hänen huuliltaan. – Rohkeutta, hyvät ihmiset,
rohkeutta ! ketku kauppamies puhui. – Tinkikää! Älkää heti maksako mitä hevonen
pyytää. Rovaniemen markkinoilla se tinki reilusti. Joensuussa se myi puoleen
hintaan. Porvoossa senkin alle. Vedotkaa sen tunteisiin. Se on herkkä hevonen.
Tinkikää, hyvät ihmiset !
-Minäpä näytän mallia, ketku
kauppamies sanoi sitten.
Taas ketku kauppamies meni teltan salattuun
sisään. Ihmiset kuulivat, että ketku kauppamies halusi muotokuvan vanhasta
äidistään, joka eli sairaanloisena vanhainkodissa. Mutta hevosen pyytämää
hintaa, 8000 euroa, ketku kauppamies piti aivan liian korkeana.
Ja tottatie ( ihmettelylle jälleen täydet viisi tähteä), hevonen vastasi.
Hevonen kertoi aivan selvällä suomen
kielellä, ettei sillä aina ole ollut helppoa.
Se oli lähtöisin köyhistä oloista. Varsana sitä oli käytetty perunan nostoon, vaikka mieli oli jo silloin palanut taiteeseen. Nyt se oli saavuttanut sen verran nimeä, ettei tinkiminen tullut kysymykseenkään. Lisäksi hevosenkenkien hinnat olivat viime aikoiina nousseet pilviin. Loimien hinnat kaksinkertaistuneet pienessä ajassa. EU:lta ei tukea herunut.
Se oli lähtöisin köyhistä oloista. Varsana sitä oli käytetty perunan nostoon, vaikka mieli oli jo silloin palanut taiteeseen. Nyt se oli saavuttanut sen verran nimeä, ettei tinkiminen tullut kysymykseenkään. Lisäksi hevosenkenkien hinnat olivat viime aikoiina nousseet pilviin. Loimien hinnat kaksinkertaistuneet pienessä ajassa. EU:lta ei tukea herunut.
-Se on vatsastapuhuja, toi
kauppias! Kuopiossa eivät saaneet muotokuvia eivätkä rahojaan takaisin! huusi joku valopää. Mutta hänet vaiennettiin
ja tönittiin ihmispaljouden perälle. Ei eläinkuntaan syntynyttä saanut
aliarvioida.
Ketku kauppamies yritti nyt tosissaan.
Sanojensa välissä hän purskahteli itkuun. Hänkin oli lähtöisin hyvin köyhistä
oloista. Kun hän oli ollut 2-vuotias, oli isä lähtenyt ostamaan kioskilta
tupakka-askia ja jäänyt sille tielleen. Äiti, josta hän nyt halusi muotokuvan,
oli kouluttanut hänet kauppaopiston kautta kunnialliseen ammattiin pienellä
siivoojan palkallaan. Koulussakin häntä oli kiusattu paljon pisamien ja nenän
vuoksi. Eikö hevosella lainkaan ollut sydäntä ?
-Hyvä on, hevonen sanoi
viimein heltyen ja lupasi maalata muotokuvan 4000:lla eurolla. Puolet piti
maksaa hevoselle kuvan kera heti. Tämä kaikki sillä ehdolla, ettei ketku
kauppamies siitä muille hiiskuisi.
Ihmisten korvia kiinni telttakankaaseen.
Ihminen kuulee ja näkee, mitä ihminen haluaa kuulla ja nähdä. Tai mitä ketku
kauppamies haluaa ihmisten kuulevan ja näkevän. Joku kertoi kuulevansa aivan
kuin värituubia olisi väännetty auki. Toinen sanoi kuulevansa sellaista ääntä,
joka syntyy taitavan siveltimen hankautuessa pellavakangasta vasten. Kolmas
kertoi nähneensä välähdyksen varjokuvasta, jossa oli turpa ja sivellin.
-Se maalaa öljyvärein
kankaalle, sanoi neljäs.
-Hyvää työtä se tekee, sanoi
viides.
Muu kaupankäynti markkinoilla täysin
pysähdyksissä. Ihmiset hakemaan valokuvia kotoaan. Jotkut taksilla pitkiäkin
matkoja. Satasia perä perään ketkiun kauppamiehen hattuun. Tinkimistä teltan
sisällä. Tinkimistä. Ketku kauppamies ei ollut voinut kuvitellakaan, miten
surkeasti ihmisillä oli asiat näennäisen hyvinvoinnin keskellä. Tönimistä
jonossa. Etuilua.
Teltan salatussa sisässä hevosen vieressä
kyltti, jossa luki: Maailman ainoa muotokuvia maalaava hevonen. Nauttii suunnatonta kunnioitusta
ihmisten ja hevosten keskuudessa sen vuoksi, ettei ole koskaan käyttänyt
ainutlaatuista taitoaan. Kunnioittakaa tekin.
Silti ihmisissä eli
toivonkipinä. Valokuvia ja rahaa jätettiin. Jos sittenkin…
-Kyllä se minun tyttöni
maalaa, sanoi ulostullut. – Ei nyt oikeastaan luvannut, mutta on se minun
tyttöni sellainen kultakutri. Ja sitä paitsi, hevonen nyökytteli päätään. Jätin
nimeni ja osoitteeni.
-Ajatella, tullainen valtava
taito tavallisella suomenhevosella, ja pystyy pitämään sen kaiken sisällään. Ettei
siis maalaa kerrassaan mitään. Ei ihme, että sitä kunnioitetaan, sanoi
baskeripäinen mies, joka itsekin maalasi.
Nähdessään poliisiauton ajavan hitaasti
katua pitkin, ketku kauppamies päätti käyttää häive-ominaisuuttaan. Hän kasasi
telttansa ihmisten vastusteluista huolimatta. Sitten hän ajoi pois ihmisten
muodostamaa kunniakujaa pitkin. Ihmiset katsoivat hevosta kunnioittavasti.
Kello 18:00 ketku kauppamies hevosineen jo
Rauman iltatorilla.
Ensiksi kauroja hevoseen.
Vähän myöhemmin ihmettelemiselle täydet viisi tähteä.