tiistai 15. marraskuuta 2016

Äly WC-pönttö tuhosi Pirjo Koistisen elämän

Äly WC-pönttö tuhosi Pirjo Koistisen elämän.


Ennen niin eloisa ja ahkera Pirjo Koistinen on tänä päivänä pelkkä ihmisen kotelo, ihmisraunio, jolta on elämän siivet leikattu pois !!!


Pirjo Koistinen Rovaniemeltä kirjoittaa lohduttomassa kirjeessään seuraavaa:

  "Hyvä ihmiskuiskaaja tohtori Matti, wc- asiat ovat ihmisen omaa yksityistä syvyyttä. Mutta nyt hätäni on niin suuri, että päätin avautua teille. Siis henkinen hätäni on suuri.

  Hyvä tohtori Matti, ostin tuollaisen äly-WC-pöntön syksyllä vuonna 2015. Se maksoi asennuksineen 16780 euroa. Halusin olla kehityksen kärjessä, käyttää uusinta teknologiaa, pelastaa maapallo ilmastonmuutokselta. En tiennyt ostavani pienen, yksityisen helvetin, jonka nimi ja malli oli WC-TURBO-1714 HD.

  Luin ohjeet tarkasti, mutta jo heti ensimmäisellä käynnillä tuntui oudolta. Joka kerta outous vain lisääntyi pääkopassani.  Kun astuin wc-huoneeseen, kuului aina jostain raikas kuulutus: " Kiva nähdä sinua jälleen, Pirjo!" Samalla pöntön kansi liukui sivuun. Jos en odotetussa ajassa istuutunut alas, kuului kuulutus : " Rohkeasti vain, Pirjo!" Sitten tein aivan normaalisti. Laskin housuni ja istuuduin pöntölle. Aina kun istuuduin pöntölle, alkoi soida musiikki. Muistan ainakin Erkki Liikasen "Evakkoreki", Katri-Helenan " Anna mulle tähtitaivas", ja Tom Jonesin "Delihah". Myös Steppenwolfin "Born To Be Wild" muistan jotenkin kaukaisesti. Mitä raskaammin istui pöntöllä, sitä lujemmin musiikki kuului. Siksi sitä alkoi huomaamatta keventää itseään varpustamalla siinä istuessaan ja ihmetellessään, Oudot, ihmiselle luonnottomat asennot kipeyttivät jalkojen lihaksia ja jänteitä.

  Pöntössä oli myös HD-kamera. Ensimmäisen kuvan se otti, kun kurkisti pönttöön, sen jälkeen muistaakseni 4-5 kuvaa, kun istuin pöntöllä. Raksahdukset kuuluivat selvästi. Kuvat tallentuivat älypöntön sirulle, jolle vain minulla oli myyjän mukaan oikeus päästä salasanan turvin. Ja hakkereilla.

   Kun pöntössä olevat sähkösilmät havaitsivat, että olin tarpeeni tehnyt, alkoi puhdistus: Pehmeä harja liikkui hetken takamuksessani ripeään tahtiin, sitten tuli vesisuihku paineella, ja viimein kuivattava, lämmin puhallinilma.

   No, sekään ei alusta alkaen toiminut niinkuin piti. Harja pyyhki noin 5 senttiä oikean paikan vierestä. Valitin asiasta myyjälle, joka lähetti paikalle huoltomiehen. Sekin huolto tuntui kovin piinalliselta. Jouduin istumaan pöntöllä housut alhaalla, kun huoltomies sääti tietokoneella sähkösilmiä takamukselleni sopiviksi. Säätö kesti noin tunnin. Autoin huoltomiestä tuntojeni mukaan siirtämään harjausta oikeaan kohtaan. Kun tunsin harjan pyyhkäisyn, niin neuvoin esimerkiksi, että " Nyt sentti vielä vasemmalle".  Ja kuntoon tuli, siitä lähtien harjaus osui tarkalleen oikeaan kohtaan.

   Aina kun poistuin wc-huoneesta kuului kuulutus: " Toivottavasti näemme taas pian, Pirjo!" Samalla hetkellä oven vieressä oleva printteri antoi käteeni A4- kokoisen tulostuslistan. Siinä oli analyysi jätöksistäni. Myös verenpaineeni pönttö oli mitannut. Ja pulssini. Se antoi myös ennusteen eliniästäni. Näyttöruutu kysyi, jos analyysi ja valokuvat  lähetetään myös lääkärilleni. Tai Facebookiin. Tai e-mailin kautta ystävilleni. Painoin joka kerta " Ei". Joka kerta myös pelkoni lisääntyi saavuttaen pian valtavat mittasuhteet. En saanut unta, päässäni kiersi ajatus, että olinko sittenkään varmasti painanut "EI".

   Mielenterveyteni alkoi horjua jo ennen joulua 2015. Aloin pelätä koko älypönttöä. Halusin käydä pöntöllä ilman sen suurempaa haloota. Raotin varovasti ovea, en sytyttänyt valoa, laskin housuni, ja hiivin lyhyin, kevein askelein kohden älypönttöä, mutta mikään ei auttanut. Yhtäkkiä kirkas valo rävähti päälle, ja tuttu kuulutus kuului: " Kiva nähdä sinua jälleen, Pirjo!"

   Helmikuussa 2016 aloin käydä psykiatrilla, ja siitä lähtien ahdistukseni vain lisääntyi. Alkukesästä pistin psykiatrini neuvosta ilmoituksen lehteen, jossa kerroin lahjoittavani älypönttöni ensimmäiselle, joka paikalle ehtii. Sen nouti eräs kansanedustaja, joka ymmärtääkseni halusi hieman keulia. Mutta pöntöstä en päässyt henkisesti eroon. Myös se henkilökohtainen muistisiru oli unohtunut pönttöön. Se lisäsi ahdistustani entisestään. Nyt syksyllä 2016 pääsin työkyvyttömyyseläkkeelle.

   Hyvä tohtori Matti, kirjoitin tämän, jotta varottaisitte ihmisiä blogissanne. Teknologia on hyvä palvelija, mutta huono isäntä. Kertokaa miten hauskaa vanha teknologia toisinaan on. Soittaa Nokia 3310:lla. Katsella  paperivalokuvia rakkaistaan.  Käydä tavallisessa wc:ssä, vetää vesi kohisemaan, sulkea ovi, ja sitten unohtaa koko asia.

   Ehkä kauheinta tuossa älypöntössä olivat ne sähkösilmät, jotka tunsin alinomaa skannaavan takamustani. En nähnyt niitä, mutta tiesin niiden olemassaolon. Ja sitten se kuulutus: "Toivottavasti näemme taas pian, Pirjo!" Ehkä kaikkein kauheinta oli se, että se puhutteli minua etunimellä."

Ihmiskuiskaaja, tohtori Matti: No, nyt on sitten kirjeenne julkaistu ja varoitettu.
   Allekirjoittaneella on myös aiheesta paha muistuma. Olin Milanossa filosofian tohtorien seminaarissa vuonna 1996, siellä kokoontui yli 200 maailman parantajaa. Äly ei ollut silloin vielä ihan näin älyä. Hotellissa oli kuitenkin ensimmäisiä älypönttöjä, jotka japanilaiset olivat sinne myyneet. Tästä autuaan tietämättömänä pelästyin ja ponnahdin ylös, kun tunsin jonkin harjaavan takamustani. Kun kurkistin pönttöön, "että mikä se oli", niin harja pyyhkäisi uudemman kerran. Hiljaiseksi ja nöyräksi vetää.
 
 
 

 
 
   

tiistai 1. marraskuuta 2016

Könninkello vs anoppi

Könninkello vs anoppi


No, sitä sitten jälleen siirrettiin kelloja talviaikaan niinkuin on Suomessa tehty vuodesta 1981 alkaen. Niitä olisi tarvinnut siirtää vain kerran, siis vain vuonna 1981, mutta sitten on tehty sellainen virhe, että niitä on siiretty takaisin kesäaikaan, joten joka vuosi sitten on tuo sama peli ollut edessä. Askel eteen, askel taakse, ja olemme aina samassa tilanteessa kuin olimme.
   Kansalainen Joonas Vähälauri Seinäjoelta on huolissaan.
   Hän kirjoittaa tuskaisena:
   " Hyvä tohtori Matti, hulluksi tässä meinaa tulla. Tuntuu joskus ihan siltä, että tosiaan hullu olen, tai sitten olen terve ja kaikki muut ihmiset hulluja. Samalla pään terveysviivalla emme ole. Haluttaa niin huutaa, että "Pysäyttäkää tämä maailma, haluan ulos ! "
   Siirsimme taas kelloja, minä ja rakas vaimoni, kuten olemme tehneet koko aikuisikämme. Asumme rivitalossa kerrostaloalueen naapurissa, joten näimme hyvin, miten joka asuntoon syttyi valot kello 4 yöllä. kun siirtely alkoi. Olimme hieman väsyneitä, minä ja vaimoni, mutta muuten kellojen siirtely sujui tottuneesti. Emme koskaan ole saaneet varmistusta sille, että pitääkö kelloja siirtää vähintäin tunti, vain enintään tunti, vai onko tuo tunti tarkka aika. Siksi siirsimme kelloja varmuuden vuoksi tarkasti yhden tunnin ajan.
   Keittiön seinäkellon siirsimme eteiseen, vaikka sieltä sitä on vaikea mennä kurkkimaan. Uudessa mikrossakin on kello. Siirsimme mikron nyt kylpyhuoneeseen. Täytyy vain muistaa, että se on sähkölaite, jota ei saa käyttää suihkun aikana. Hellan, jossa myös on kello, siirsimme vaatekomeroon. Vaimo saa nyt siellä tehdä pitsansa ja paistaa pullansa. Komero on melko pieni, kun oven aukaisee, niin hella on siinä heti kätevästi esillä.  Keväällä sitten taas voimme siirtää hellan entiselle paikalleen. Kevättä odotamme kovasti. Pääsemme makuuhuoneen käryistä eroon.
   Tyttäremme pääsi viime keväänä ylioppilaaksi. Ostimme hänelle älykännykän lahjaksi. Siinä on joku pirullinen kellon automaattisiirto, jota ei huomattu laittaa pois päältä. Aamulla älykännykkää ei löytynyt mistään. Tyttö on ollut masentunut ja itkuinen siitä lähtien. Ei pääse facebookiin. Lohdutamme tyttöä, että kyllä se pian löytyy, ei kännykkä tunnissa kauas ehdi.
   Yhdestä kellonsiirrosta vapauduin. Olin ostanut markkinoilta mustatukkaisilta miehiltä, joilla oli mustat nahkatakit yllään, Rolex- merkkisen rannekellon puoleen hintaan. Joku sen siirsi aamuruuhkassa ranteestani omaan taskuunsa. Kotivakuutuskaan ei sitä korvaa. Mustatukkaiset miehet olivat unohtaneet kirjoittaa kuitin.
   Mutta nyt harppaus vakavampaan ja varsinaiseen asiaani !
   Hyvä tohtori Matti, meillä on iso raskas, edesmenneeltä anopiltani, -jolle olin antanut lempinimen "Tankki" -, peritty könninkello. Sen siirtely kaksi kertaa vuodessa olohuoneen seinältä toiselle pilaa lattiaparketin. Könninkello on niin raskas, että sitä ei jaksa nostaa, vaan se on laahattava aina uuteen paikkaan keväällä ja syksyllä. Siksi haluaisimme myydä kellon ja käydä siitä saamillamme rahoilla vaikka aurinkolomalla etelässä, mutta...Mutta, mutta...Niin, iso mutta...Asia on niin, että anoppi eläessään varoitti minua milloinkaan myymästä tuota könninkelloa. Jos myisin, hän uhkasi tulla kummittelemaan. Muistan yhä tuon hyisen uhkauksen hetken, en saanut jalkojani liikkumaan pitkään aikaan.
   Nyt kysynkin teiltä, tohtori Matti: Myymmekö könninkellon vai emmekö myy?  Kannattaako ottaa riski ? "

Vastaus: Hyvä Joonas Vähälauri, älkää ottako noin valtavaa riskiä. Emme tiedä, mitä on verhon takana. Pitäkää könninkello ikuisesti luonanne. Tuo valtava riski mielessänne teidän on ajateltava, että on oikeastaan kiva siirtää könninkelloa kaksi kertaa vuodessa. Teidän on saatava itsenne uskomaan, että olette etuoikeutetussa asemassa. Toistan: Älkää ottako noin valtavaa riskiä. Pitäkää könninkello ikuisesti luonanne.
 
                               Joulu lähestyy. Lue myös >>>>   Joulutarina: S U O J E L U S E N K E L I