tiistai 28. maaliskuuta 2017

Mitä kesämökille mukaan ?



Pakina:


MITÄ  KESÄMÖKILLE  MUKAAN ?


Pian Suomen kesä on kauneimmillaan. Ruoho kasvaa mittaansa. Mansikat kypsyvät punaposkisiksi. Kukat täydessä loistossaan. Nelilehtinen apila lapsen kädessä. Kesälinnut laulavat sulosointuja. Lauhat tuulet pyyhkivät maan yli. Sadepilvet ovat satamatta siirtyessään Suomen yli. Hellepäivät jatkuvat katkeamattomana ketjuna. Säätiedotukset pitävät aina paikkansa. Olutterassit täyttyvät. Kesä ei lopu koskaan. Naiset ovat kauniita. Käet munivat vieraisiin pesiin.

Tällaisena ihanana ajankohtana moni lomailija suuntaa autonsa nokan kohden kesämökkiä. Mikäli lomailija mökille päästyään havaitsee tutun pankinjohtajan juovan olutta mökin terassilla kuin omistaisi koko mökin, lomailijan on parasta peruuttaa auto ja suunnistaa kohden telttakauppaa. Kaikille niille, jotka ovat muistaneet lainalyhennykset ajallaan, on seuraavassa muutama kullanarvoinen vihje mökkiloman onnistumiseksi.

Retkireppu haetaan esille. Retkireppuun pakataan kaikkea sellaista, mitä ei varmasti mökillä tarvita. Tarkoitus on, ettei retkireppu koskaan mökille saavukaan. Retkireppu asetetaan täytenä anopin selkään. On hyvin tärkeää pakata retkireppu niin pullottavaksi, ettei anoppi mahdu talviasunnon ovesta ulos. Näin säästytään monelta ja kaikenlaiselta. Näin menetellen autoon myös mahtuu muutama kori olutta enemmän.

Ellei mökillä ole saunaa, otetaan mukaan myös yksi sauna. Sauna köytetään lujasti kiinni auton katolle. Vastoja ei tarvitse ottaa mukaan, mikäli mökki sijaitsee järven tai meren rannalla. Tällöin vastoja voi käydä tekemässä vastarannalla.

Saunaseura kannattaa valita huolella. Esim. ihotautilääkärin kanssa ei pidä saunoa. Saunassakaan ihotautilääkäri ei voi kutsumukselleen mitään vaan vaivihkaa tutkailee kanssasaunojiensa ihoja. Tämä tällainen tuijottelu saunassa on kovin kiusallista. Varsinkin jos ihminen on ilman omaa syytään täynnä ihomatoja.

Koska lipputanko on noin 10 metriä korkea, sijoitetaan se vaakatasoon auton katolle. Tällöin tuo aivan sama lipputanko ei enää ole 10 metriä korkea, vaan 10 metriä pitkä. Tai leveä. Vaakatasossa olevan lipputangon korkeus on enimmilläänkin vain noin 15 senttiä. Jokainen tämän ymmärtää.

Kumisaappaat on hyvä varata mukaan. On kuitenkin muistettava, että kummassakin saappaassa pitää olla vähintään yksi reikä. Muuten niitä ei saa jalkaan.

Hätä keinot keksii! Perheen, joka harrastaa maratonjuoksua, varaa mukaansa tukevaa pahvia ja tusseja sadepäivien takia. Katon ansiosta sisälle ei sada. Pahvi levitetään lattialle. Mutkitteleva maratonreitti piirretään pahville. Pahvin alle laitetaan esineitä ylä- ja alamäkien synnyttämiseksi. Joka 10. minuutti jokainen juoksija merkkaa tussilla reitille sen kohdan, johon arvelee ehtineensä. Ensimmäisenä maaliin ehtinyt on voittaja. Kokemattoman kannattaa aloittaa varovasti ja edetä voimiensa mukaan. Keskeyttämisessä ei ole mitään hävettävää. Hätänumerosta 112 saa tilattua ambulanssin, mikä joku arvioi voimansa väärin ja nääntyy reitin varrelle.

Kirves on välttämätön työväline mökillä. Kirves on puunkaadossa ja puutöissä käytettävä hakkuu- ja veistoase, jossa on raskas metalliterä ja pitkähkö puuvarsi. Kirveellä ei kuitenkaan voi hakata kahvipuita, koska Suomessa ei kasva kahvipuita. Kahvipuita ei voi hakata edes Brasiliassa, vaikka moni niin luulee. Sielläkin voi hakata vain kahvipensaita.

Käärmeet tunnetusti pelkäävät muurahaisia. Siksi mökille haetaan jostain myös yksi muurahaiskeko. 1000.000:n yksilön muurahaiskeko pitää jo isommankin kyyn loitolla. Muurahaiskeko sijoitetaan kuljetuksen ajaksi pahvilaatikkoon auton takapenkille. Pahvilaatikon kansi pidetään auki muurahaisten hapensaannin varmistamiseksi. Mikäli matka on pitkä, on muurahaisia möyhennettävä tasaisin väliajoin, jotta alimmaiset muurahaiset eivät läkähtyisi. Möyhentäminen käy parhaiten vispilällä.

Tahranpoistoainetta otetaan mukaan mökille tuppautuvia naapureita varten. Sitä pidetään aina iso purkki käden ulottuvilla.

Mökkiläistä kiusaavat myös kaikenlaiset itikat ja ötökät. Hevosella on häntä itikoiden ja ötököiden pois huiskimista varten. Ihmisellä ei ole häntää. Siksi varataan mukaan kaikenlaisia sumuttimia. Täytyy kuitenkin muistaa, että vain naarashyttynen pistää. Siksi sumutetta sumutetaan vain naarashyttysten päälle. Mikäli raato- ja kompostikärpäset pyörivät yhtenä pilvenä vain yhden perheenjäsenen ympärillä, on tällaista perheenjäsentä rohkaistava, jotta hänen itseluottamuksensa ei murenisi tyystin pois.

Saunassa peseytymistä varten pitää saippuan lisäksi olla sieniä. Sienien poimimista varten varataan mökille mukaan sienikoreja ja merkkauslippuja.
  Hyvä on pesijän pestä, sillä sieniä (Fungi, Mycophyta) löytyy Suomen metsistä peräti n. 3500 eri lajia. Sienimetsään ei kuitenkaan rynnätä sienikorit mukana. Tunnettu tosiasiahan on, että sieniä ei löydy, kun sienikorit on mukana. Vaan jos sienikoreja ei ole mukana, ihminen näkee sieniä joka puolella. Siksi sienikorien asemesta otetaan mukaan merkkauslippuja.
  Metsässä, jossa oletetaan sieniä kasvavan, kävellään merkkausliput olalla sen näköisenä kuin ei sieniä etsittäisikään. Kuitenkin koko ajan pälyillään vaivihkaa ympäristöä. Kun sieniä havaitaan, merkitään ne nopeasti merkkauslipuilla. Sitten palataan mökille hakemaan korit. Sienet löytyvät nyt helposti merkkauslippujen avulla.

Iso kieppi rautalankaa ja katkaisupihdit tieltään eksyneitä varten. Rautalangasta väännetään tiestä malli kysyjän haluamaan kohteeseen. Suosituimpiin kohteisiin voi rautalankaa väännellä valmiiksi ison kasan mökin nurkalle.

Sateisena päivänä voi harrastaa myös tarkkuusurheilua kilpailemalla mökin tikkamestaruudesta. Siksi myös mukaan tikkataulu ja tikat. Tikkataulu asetetaan seinälle. Tai pöydälle. Koska tikkojen heittäminen sisällä on vaarallista, niitä ei sisällä heitetä. Jokainen käy vuorollaan painamassa tikkansa tauluun. Siihen kohtaan kuin luulee osuvansa todellisessa tilanteessa. Suurimman pistemäärän saanut on voittaja.
  Tikkoina voidaan käyttää alkuperäisiä tikkoja. Tai tehdasvalmisteisia kopioita. Alkuperäisistä tikoista tulevat kyseeseen mm. palokärki, käpy-,harmaapää-, pikku-, ja kirjotikka. Varakkaammat perheet voivat käyttää tammitikkoja (Dendrocopos medius). Valkoselkätikkaa (Dendrocopos leucotos) ei saa käyttää missään tapauksessa. Se on rauhoitettu.

Myös mökkiläisen on hyvä aloittaa päivänsä kananmunalla. Kanan munima muna on monipuolinen ravinnonlähde, joka sisältää useita elimistölle välttämättömiä ravintoaineita, vitamiineja, kivennäisaineita, jne. Munien tuoreuden varmistamiseksi otetaan mukaan kanoja (Gallus domesticus) mökkiläisten luvun mukaan. Tärkein munijarotu on leghorn. Otetaan siis mukaan leghorneja.
  Lapset ovat lapsia mökilläkin. Lapset heittelevät mielellään kanoja ilmaan kilpaillakseen siitä, kenen kana räpiköi lentoa pidemmälle. Lapsille on tähdennettävä, ettei kanoja saa kiusata. Säikähtänyt kana munii nahkamunia. Eikä kanoja saa kiusata muutenkaan. Mökkiloma ei ole mitään ilman näitä rannalla astelevia miellyttäviä, trendikkäitä eläimiä.

Suomalainen, mene itseesi ja kysy, mitä otat mökille mukaan. Mene itseesi nyt aivan heti.

Hyvää kaikille. Kesää.