keskiviikko 17. elokuuta 2016

Kansanedustaja "Paavo Arhinmäki" ( vas.) kysyy eduskunnan saunasta.

Kansanedustaja "Paavo Arhinmäki" ( vas.) kysyy eduskunnan saunasta.


Nimimerkki "Paavo Arhinmäki" ( vas.) lähestyy Tohtori Mattia seuraavanlaisella e-maililla: 
    "Hyvä tohtori Matti, eduskunnan sauna uusittiin vuonna 2014, jolloin sinne hankittiin mm. 8300 euroa maksava lasikantinen älykiuas GXL750. Nyt kuitenkin kovan istumisen seurauksena saunan laude on alkanut tikkuuntua, emmekä voi istua siinä rennosti kokopainollamme. Mielet ovat matalalla, lääkärissä käynnit ovat lisääntyneet. Apteekissa ravaamme viikottain. Suuren määrän erilaisia pihtejä olemma hankkineet. Särkee, vihlaisee, ulisuttaa ja kivuttaa jatkuvasti. Joudumme alinomaan kantamaan mukanamme voidetuubia, josta sitten voitelemme toisiamme kaveriapuna.   Niinpä elokuussa tänä vuonna  olimme eduskuntatalon portailla, minä nimimerkki "Paavo Arhinmäki" ( vas.), nimimerkki "Eero Heinäluoma" ( sdp), nimimerkki "Ben Zyskowicz" (kok), ja nimimerkki "Seppo Kääriäinen" ( kesk.), ja puhuimme lauteiden uusimisesta. Päädyimme siihen lopputulokseen, että haapa lienee edelleen se paras materiaali lauteiden tekoon. Nyökyttelimme päitämme näyttävästi.  Seppo oli käyttänyt omassa saunassaan syvältä Savon susimetsistä kaadettua kuusta, mutta siitä oli irronnut pihkaa hanuriin joka lauantai.
   No, kuin taivaan lahjana siihen tuli nuori teekkari, joka oli kuullut pohdintojamme. Teekkari kertoi opistelevansa Aalto-yliopistossa nimenomaan saunaan liittyvää tiedettä. Hän kertoi suosittelevansa tavallisen veronmaksajan laudepuuksi haapaa, mutta kansanedustajat, joita hän kertoi arvostavansa kovasti, tarvitsisivat saunaansa jotain parempaa ja älyllisempää. Teekkari kertoi, että Aalto- yliopistossa suoritettujen kokeiden perusteella älykiukaan  GXL750 löyly ei ole täydellistä, ellei lauteena ole käytetty galvanoitua peltiä.
   Teekkari siis suositteli eduskunnan saunan lauteeksi galvanoitua peltiä, joka kuullosti ihan hyvältä vaihtoehdolta. Nyökyttelimme taas päitämme näyttävästi. Myös teekkari nyökytteli päätään.
   Nyt kysynkin teiltä, ihmiskuiskaaja tohtori Matti, joka kaiken tiedätte ja selitätte: Otammeko lauteiden materiaaliksi haavan, vai teekkarin suosittelemaa galvanoitua peltiä ?"

  Ihmiskuiskaaja tohtori Matin vastaus: Hyvä nimimerkki "Paavo Arhinmäki": Vaikka olitte juuri leikannut teekkarin opitotukea, niin siitä huolimatta teekkari arvosti ja kunnioitti teitä kansanedustajia antamalla tietämyksensä käyttöönne. Teekkarin suosittelema vaihtoehto vaikuttaa hyvältä. Noudattakaa sitä. Me veronmaksajat olemme iloisia, että jo maksamamme 8300 euron älykiukaan GLX750 lisäksi saamme maksaa myös teekkarin suosittelemat lauteet. Me veronmaksajat nyökyttelemme kiitollisina päitämme loputtomiin. Taivaalle on syttynyt valtava tähti. Joulu on tullut sydämiimme..
 
   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti