Näytetään tekstit, joissa on tunniste tohtori Matti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tohtori Matti. Näytä kaikki tekstit
lauantai 25. tammikuuta 2025
sunnuntai 19. tammikuuta 2025
sunnuntai 27. helmikuuta 2022
Putin ei pääse aamulla maitokauppaan
Putin ei pääse aamulla maitokauppaan.
Jokainen tietää, miten kurja
on tallustella täällä maankuorella ilman rahaa nälissään ja rikkinäisissä
kengissä. Vihellystaitokin katoaa.
Koska tämän tietää jokainen,
niin sen tietää myös pääministeri Sanna Marin ja EU.
Suomi ja EU ovat määränneet kovan, aivan hurjanmoisen pakoitteen presidentti Putinille.
Pääministeri Sanna
Marin sanoo, että Suomi ja EU ovat jäädyttäneet presidentti Putinin varat ja pankkitilit.
Tämä onkin helppoa. Kaiken
ydin on aakkosjärjestys. Putin löytyy sieltä pankkien asiakasluetteloista O:n
ja Q:n välistä P-kirjaimen kohdalta.
Nyt Putinilla ei ole rahaa.
Putin ei pääse aamulla
maitokauppaan.
lauantai 16. toukokuuta 2020
Varokaa tätä pirullista huijausviestiä
Varokaa tätä pirullista huijausviestiä
”Hyvä ihmiskuiskaaja, tohtori Matti, täällä Kauko Kujanpää. Olen Ranuan poikia. Siis paikkakunnalta nimeltä Ranua.
Sain
kännykkääni Suomen Verohallinnolta tekstiviestin, jossa kehotettiin työntämään painekyllästetty kakkos-nelonen
ahteriini, ja lähettämään sen jälkeen paluuviestissä pankkitilini tunnistetiedot.
Ne lähetettyäni pattinki aktivoituisi automaattisesti ja saisin sen irti.
Olen
parhaillaan ajamassa puutavaraliikkeeseen. Siellä on tuota painekyllästettyä pattinkia tarjoushintaan. Raakasahattuna 0,99 eur./metri. Höylättynä 1,39 eur./metri. Taidan ottaa tuota höylättyä, vaikka hinta on suolasempi.
Kirjoitin
teille, jotta saisin henkistä tukea tulevaan koettelemukseeni. Tuntuu niin pahalta ja epäoikeudenmukaiselta, kun on koko ikänsä rehellistä työtä tehnyt ja veronsa maksanut.
Kiitos.”
Ihmiskuiskaaja tohtori Matin vastaus:
”Hyvä Kauko, huijausviestit ovat nykyään hyvinkin kehittyneitä ja nousseet aivan uudelle pirullisuustasolle. Vaikka saamanne viesti vaikuttaa aidolta, se on täyttä huijausta. Älkää tehtö sitä. Saamanne viesti on laajalle levinnyt pattinkihuijaus. Uskokaa minua. Älkää tehkö sitä. Viestissä käytetään ovelasti hyväksi metsäteollisuutemme luotettavuutta ja vakavaraisuutta. Huijausviestin lähettäneillä ei ole mitään tarkoitusta lähettää teille pattingin poistokoodia. Painekyllästetty pattinki ei edes lahoa. Se jää sinne päivienne loppuun. Te lahoatte ennen kuin pattinki. Ystävä hyvä, kääntäkää autonne ja menkää kotiinne. Juokaa väkevät kahvit. Huolehtikaa nestetasapainostanne. Aloittakaa ukulele-opinnot. Ja ennen kaikkea poistakaa saamanne viesti. Toistan: Se on huijausviesti.

(
Toivottavasti saitte tämän ajoissa)”
lauantai 14. syyskuuta 2019
Piru 2.0 on tuolla jossain
Piru 2.0 on tuolla jossain
Arttu Ahomaa Valkeakoskelta kirjoittaa olevansa rauhallinen mies, keulimiset hän on aina jättänyt muille, mutta nyt on alkanut
päätä kiristää. Painehöyryn
muodostuminen päähän johtuu peltikaton
maalausurakasta, jonka Arttu teki nyt keväällä 2019.
Arttu Ahomaa
on aina tehnyt lujasti töitä, työttömyyskorvausta hän ei ole saanut päivääkään.
Perheeseen kuuluu myös vaimo Hillevi ja nyt jo aikuinen tytär Helena, joka
toimii parturina Ruotsissa. Hilleviä Arttu kosi latotansseissa. Tytär Helena
syntyi latotansseista yhdeksän kuukauden kuluttua, mitä Arttu ei kuitenkaan
pidä keulimisena vaan rakkautena ensisilmäyksellä.
Nykyään Arttu
Ahomaan elämä maistuu sikanaudalta.
Hän jatkaa
kirjettään näin:
” Hyvä
ihmiskuiskaaja, tohtori Matti, olimme eläneet säästäväisesti ja ahkerasti työtä
tehden. Vuonna 2008, eläkkeelle päästyämme, ostimme tämän rintamamiestalon. Ihastuimme
siihen heti, siinä oli pieni verstastila alakerrassa, josta pidin kovasti, olin
tottunut tekemään käsilläni aina jotain. Vaimoni ihastui pieneen puutarhaan,
jonka hän sai kukoistamaan sadoin kukkasin, pienessä kasvihuoneessa kasvavat
tomaatit olivat pyöreitä, punaisia ja maukkaudessaan kylänkuuluja.
Kaikki meni
hyvin, tanssimme ruusuilla, olimme onnesta pökerryksissä, mutta…
Niin,
mutta…Nyt keväällä 2019 huomasin ruostetta talomme peltikatossa, jota ei oltu
koskaan aiemmin maalattu. Koska halusin pitää talomme hyvässä kunnossa, otin
yhteyttä maalausfirmaan. Sieltä tulikin mies katsomaan kattoa. Miehellä oli
liituraitapuku, leveä solmio kaulassa, kiiltävät kengät, ja myös öljyiset
hiukset kiilsivät. Mies lennätti dronea ympäri taloa omaa taitavuuttaan
esitellen ja korostaen. –Tämä on tätä päivää, hän sanoi. Naureskeli ja teki outoja silmukoita ja
syöksyjä, kunnes drone putosi hallitsemattomasti ja upposi perunamaahan. Kävin
kaivamassa dronen perunamaasta ja laskin auton viereen. Vakavaksi muuttunut
mies ei enää puhunut dronestaan yhtään mitään, ei katsonut siihen päinkään. Hänen kädessään oleva laskin näytti hinnan,
joka minusta vaikutti ihan kohtuulliselta.
Hyväksyin
tarjouksen.
Väriksi
valitsin viininpunaisen.
Sitten vain
odottamaan.
-Kaksi
viikkoa ja kattonne on niin upea, ettette sitä tunnista, ukko oli sanonut.
No, kahden
viikon kuluttua sain sähköpostia ja ilmoituksen siitä, että talomme katto oli
maalattu. Liitteenä oli kaksi tiedostoa, lasku ja valokuva. Aukaisin kuvatiedoston ja siinä olevan talomme
katto oli tosiaan kauttaaltaan viininpunainen. Eikä ruosteen tippaakaan.
Ihmettelin
kovin, milloin olivat ehtineet katon maalata, olinhan ollut kotosalla koko
ajan. Menin ulos ja kattomme oli niin kuin ennenkin, maalaamaton ja ruosteinen.
Soitto
maalausfirmaan. Numeroita. 2, jos haluatte sitä. Saat..na! 4 jos haluatte tätä. Pään raapimista.
Numeroita, numeroita. 6 jos haluatte sitä sun tätä. Hiki tässä tulee. 17 jos
haluatte puhua kielillä. Ettette vaan olisi robotti-ti, mitä on 6 satakuntalaista
mummoa kertaa kolme ?
Tunnin päästä
puhuin vastuuhenkilön kanssa. Hän kertoi, ettei mitään erehdystä ollut
tapahtunut. Nyt nettiaikana maalarit ja maalit eivät koskaan tule fyysisesti
paikan päälle. Se kyllä luki sopimuksessa. Hyvin pienellä. Peltikattoni
maalaamisen oli suorittanut maalausohjelma Maalimestari 3,14. Aluksi peltikatto
oli pesty painepesurilla ja liuottimilla, sitten oli maalattu kahteen kertaan.
Juuri sillä viininpunaisella, jonka olin itse valinnut. Tätä painotettiin ”…,
jonka te itse valitsitte.”
Maalaaminen
oli suoritettu virtuaalisesti heidän nykyaikaisessa, modernissa konesalissaan
Espoossa. Asiassa ei ollut mitään hämärää.
Hyvä
ihmiskuiskaaja, tohtori Matti, missä on hulluuden raja ? Onko sillä pohjaa
lainkaan ?
Kun kaikki on netissä.
Mitä pirua tämä nettihössötys tarkoittaa ?” kysyy
Arttu Ahomaa kirjeensä lopussa.
Ihmiskuiskaajan vastaus: Kysymyksenne sisältää myös vastauksen: Pirua
se nimenomaan tarkoittaa.
lauantai 24. elokuuta 2019
Liikennemerkkejä kannattaa noudattaa
Liikennemerkkejä kannattaa noudattaa
Hyvä ihmiskuiskaaja tohtori Matti,
olemme
eläkeläisiä, minä 72 vuotta ja vaimoni 69 vuotta. Meillä on tapana käydä
kävelylenkeillä, joiden taitekohdassa on yleensä jokin kahvipaikka. Juomme
kahvit ja katselemme ohi kulkevia ihmisiä. Käytän kävelykeppiä, jonka sain
70-vuotislahjaksi.
Kävelylenkin
varteen oli ilmestynyt tien viereen nopeusrajoitusmerkki, joka ilmoitti, että
korkein sallittu nopeus oli 40 km tunnissa. Puhuimme, että se ei koske meitä,
koska olimme kävellen liikkeellä ja hidasliikkeisiä eläkeläisiä. Heti tämän
merkin jälkeen oli leikkivistä lapsista varoittava merkki. Siinä oli kaksi
lasta kolmiomerkissä ja sen alapuolella keltainen suorakaiteen muotoinen
kyltti, jossa luki mustalla : VAROKAA LEIKKIVIÄ LAPSIA.
Heti tuon
merkin jälkeen olikin tien ja asuintalon välissä nurmialueella kaksi leikkivää
tyttöä. Tytöt olivat 7-8 vuotiaita, heillä oli paljon leluja, nukkeja ja muita.
Tytöt olivat kauniita, mekot olivat kukallisia, hiuksissa oli rusetit, ja molemmilla valkoiset, tahrattomat tossut jaloissa. Tyttöjen ympärillä pomppi kaksi valkoista minikania. Kaunis lumottu näky pysäytti
meidät, minut ja vaimoni, ja luulen, että vaimoni sai jonkin miellyttävän
muistuman mieleensä omasta lapsuudestaan. Hän nykäisi kättäni.
Hyvä
ihmiskuiskaaja tohtori Matti,
sitten…niin, sitten suuri suuni aukeni, katsoin
leikkiviä tyttöjä ja suuri suuni aukeni.
-Mitäs tytöt
leikkivät? suuri, ystävällinen suuni kysyi.
Muuta ei tarvittu. Tytöt nousivat ylös, kääntyivät
meihin päin, lelut putosivat käsistä
siihen paikkaan, kasvoihin nousi myrsky.
-V..tu !
Meitä et tytöttele, vanha sieninen äijä, toinen tytöistä sanoi.
Sitten tytöt repivät
rusetit hiuksistaan ja tulivat kohti. Muuta en muista. Silminnäkijöiden
mukaan tytöt olivat kaataneet minut ja vaimoni maahan ja aloittaneet
pieksennän. Kävelykeppini oli katkaistu ja sen puolikkaita oli käytetty
pamppuina. Vaatteidemme sisään ihoa vasten oli tunkettu nokkosia, ja pamputusta
oli jatkettu siihen asti, kunnes ohikulkijat olivat tulleet väliin.
Pahoinpitelyn
takia minä ja vaimoni makasimme sairaalassa kolme viikkoa, minä kaksi päivää
tajuttomana. Nyt olemme jo kotiutuneet, ja pahimmat mustelmat ovat parantuneet,
mutta yhä luut ja lihakset ovat kipeitä. Otamme särkylääkettä kolmasti
päivässä. Vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta korvauksia. Olihan tuo
leikkivistä lapsista varoittava liikennemerkki ollut kaikkien nähtävillä. Mekin
sen näimme. Vakuutusyhtiön mukaan saamme syyttää vain itseämme, kun emme tuosta
varoitusmerkistä välittäneet. Samaa mieltä olemme nyt jo mekin.
Poliisilta
saimme tuntuvat sakot liikennemerkin huomiotta jättämisestä. Syyttäjän vaatimus
ehdonalaisesta vankeudesta hylättiin.
Hyvä
ihmiskuiskaaja tohtori Matti,
liikennemerkeillä
annetaan tienkäyttäjille tärkeitä tietoja edessä olevasta liikennetilanteesta. Haluan,
että tähdennätte ihmisille miten tärkeää liikennemerkkien tarkka havannointi ja
noudattaminen on. Ei liikennemerkkien asentaja niitä leikinpäin tai juovuksissa
ollessaan ole tien varteen asettanut. Varsinkin lapsista kertovat
varoitusmerkit kannattaa ottaa erikoistosissaan.
Noudattamalla
liikennemerkkejä, me kaikki voitamme.
lauantai 17. elokuuta 2019
Kerttu Kotakorpi, kuuroja ja rankkoja kuuroja.
Kerttu
Kotakorpi, kuuroja ja rankkoja kuuroja.
Hyvä ihmiskuiskaaja
tohtori Matti,
hämmästyttää nuo
nykyiset TV:n säätiedotukset niin kuin monia muitakin hämmästyttää nuo nykyiset
säätiedotukset. Ne pitävät paikkansa, tai sitten eivät pidä paikkansa. Tai
päinvastoin. Me muistamme yleensä vain ne säätiedotukset, jotka eivät pidä
paikkaansa. Tämä tällainen negatiivinen sävy, jossa iloitaan ja mekkaloidaan
toisen ihmisen epäonnistumisesta, johtuu ihmisillä Turmion kaksihaaraisesta luusta,
jonka evoluutio on kasvattanut ihmisen pään aivotumakkeeseen. Siksi monikaan ei
muista, että kesäkuun 27. päivänä tänä vuonna 2019 annettiin säätiedotus, joka
piti täydellisesti paikkansa. Sen todistajaksi jouduin. Sitä nyt todistan.
Juu, Teemu
Vittumaisenoja tässä hei. Turusta. Se oli se TV 1:n meteorologi Kerttu
Kotakorpi, joka sen ennustuksen antoi. Sievä hän, jolla on aina niitä
kukallisia mekkoja, tumma tukka ja punaiset huulet. Kerttu Kotakorpi sanoi, että
Itä-Suomesta on tulossa Länsi-Suomeen kuuroja, joista osa voi olla rankkojakin.
Jouduin tuon ennustuksen todistajaksi heti seuraavana päivänä. Sitä yhä
ihmettelen, mistä Kerttu Kotakorpi tiesi kaiken niin tarkasti. Ihailtavaa ammattitaitoa.
Juu, Teemu
Vittumaisenoja jatkaa siitä, mihin äsken jäi. Olin seuraavana päivänä
Hesburgerissa syömässä, kun pihaan ajoi linja-auto, jonka otsassa luki TILAUSAJO. Siitä
pakkautui sisälle syömään noin 40 mustiin popliinitakkeihin pukeutunutta tuiman näköistä miestä. Ajattelin kyllä, että mikä miesporukka tämä oikein
on. Sain lisätietoja linja-auton kuljettajalta, joka istuutui pöytääni.
Juu, Teemu
Vittumaisenoja jatkaa yhä, ei tullut vielä valmiiksi. Linja-auton kuljettaja
kertoi, että kyydittävät miehet olivat kaikki kuuroja. Noista 40:sta kuurosta
osa, ehkä kymmenkunta, olivat rankkkoja. Rankat kuurot elivät jumalatonta
elämää, tappelivat karaokebaareissa, kivittivät pikkulintuja, potkivat siilejä, pistivät vanhuksia istumaan rollaattoreihinsa ja työnsivät kivikkoista polkua alas. Matkalle piti tulla myös eräs erikoisrankka kuuro, mutta hän oli joutunut
vankilaan vaimonsa pieksemisestä. Juuri silloin muistin meteorologi Kerttu
Kotakorven ennustuksen kuuroista ja rankoista kuuroista. Linja-auton ikkunassa
oli kyltti: SAVONMAAN KUUROT PAIKALLISYHDISTYS.
Hyvä ihmiskuiskaaja
tohtori Matti: Vaikka istun jälleen täällä Hesburgerissa, niin kiidän maapallon
mukana auringon ympäri 107 200 kilometriä tunnissa. Lisäksi koko
aurinkokunta kiitää eteenpäin 800 000 kilometriä tunnissa. Lisäksi koko
linnunratamme liikkuu kohden toista Andromedaa 470 000 kilometriä
tunnissa. Lisäksi on muita kiitoja.
Hyvä ihmiskuiskaaja
tohtori Matti, istuessani tässä Hesburgerissa tupla-hampurilainen suussa, kiidän universumissa usean
miljoonan kilometrin tuntinopeudella.
Eikä tukkani edes heilu.
Mutta hiki tässä tulee, kun maailmaa ihmettelen.
Mutta hiki tässä tulee, kun maailmaa ihmettelen.
tiistai 15. marraskuuta 2016
Äly WC-pönttö tuhosi Pirjo Koistisen elämän
Äly WC-pönttö tuhosi Pirjo Koistisen elämän.
Ennen niin eloisa ja ahkera Pirjo Koistinen on tänä päivänä pelkkä ihmisen kotelo, ihmisraunio, jolta on elämän siivet leikattu pois !!!
Pirjo Koistinen Rovaniemeltä kirjoittaa lohduttomassa kirjeessään seuraavaa:
"Hyvä ihmiskuiskaaja tohtori Matti, wc- asiat ovat ihmisen omaa yksityistä syvyyttä. Mutta nyt hätäni on niin suuri, että päätin avautua teille. Siis henkinen hätäni on suuri.
Hyvä tohtori Matti, ostin tuollaisen äly-WC-pöntön syksyllä vuonna 2015. Se maksoi asennuksineen 16780 euroa. Halusin olla kehityksen kärjessä, käyttää uusinta teknologiaa, pelastaa maapallo ilmastonmuutokselta. En tiennyt ostavani pienen, yksityisen helvetin, jonka nimi ja malli oli WC-TURBO-1714 HD."Hyvä ihmiskuiskaaja tohtori Matti, wc- asiat ovat ihmisen omaa yksityistä syvyyttä. Mutta nyt hätäni on niin suuri, että päätin avautua teille. Siis henkinen hätäni on suuri.
Luin ohjeet tarkasti, mutta jo heti ensimmäisellä käynnillä tuntui oudolta. Joka kerta outous vain lisääntyi pääkopassani. Kun astuin wc-huoneeseen, kuului aina jostain raikas kuulutus: " Kiva nähdä sinua jälleen, Pirjo!" Samalla pöntön kansi liukui sivuun. Jos en odotetussa ajassa istuutunut alas, kuului kuulutus : " Rohkeasti vain, Pirjo!" Sitten tein aivan normaalisti. Laskin housuni ja istuuduin pöntölle. Aina kun istuuduin pöntölle, alkoi soida musiikki. Muistan ainakin Erkki Liikasen "Evakkoreki", Katri-Helenan " Anna mulle tähtitaivas", ja Tom Jonesin "Delihah". Myös Steppenwolfin "Born To Be Wild" muistan jotenkin kaukaisesti. Mitä raskaammin istui pöntöllä, sitä lujemmin musiikki kuului. Siksi sitä alkoi huomaamatta keventää itseään varpustamalla siinä istuessaan ja ihmetellessään, Oudot, ihmiselle luonnottomat asennot kipeyttivät jalkojen lihaksia ja jänteitä.
Pöntössä oli myös HD-kamera. Ensimmäisen kuvan se otti, kun kurkisti pönttöön, sen jälkeen muistaakseni 4-5 kuvaa, kun istuin pöntöllä. Raksahdukset kuuluivat selvästi. Kuvat tallentuivat älypöntön sirulle, jolle vain minulla oli myyjän mukaan oikeus päästä salasanan turvin. Ja hakkereilla.
Kun pöntössä olevat sähkösilmät havaitsivat, että olin tarpeeni tehnyt, alkoi puhdistus: Pehmeä harja liikkui hetken takamuksessani ripeään tahtiin, sitten tuli vesisuihku paineella, ja viimein kuivattava, lämmin puhallinilma.
No, sekään ei alusta alkaen toiminut niinkuin piti. Harja pyyhki noin 5 senttiä oikean paikan vierestä. Valitin asiasta myyjälle, joka lähetti paikalle huoltomiehen. Sekin huolto tuntui kovin piinalliselta. Jouduin istumaan pöntöllä housut alhaalla, kun huoltomies sääti tietokoneella sähkösilmiä takamukselleni sopiviksi. Säätö kesti noin tunnin. Autoin huoltomiestä tuntojeni mukaan siirtämään harjausta oikeaan kohtaan. Kun tunsin harjan pyyhkäisyn, niin neuvoin esimerkiksi, että " Nyt sentti vielä vasemmalle". Ja kuntoon tuli, siitä lähtien harjaus osui tarkalleen oikeaan kohtaan.
Aina kun poistuin wc-huoneesta kuului kuulutus: " Toivottavasti näemme taas pian, Pirjo!" Samalla hetkellä oven vieressä oleva printteri antoi käteeni A4- kokoisen tulostuslistan. Siinä oli analyysi jätöksistäni. Myös verenpaineeni pönttö oli mitannut. Ja pulssini. Se antoi myös ennusteen eliniästäni. Näyttöruutu kysyi, jos analyysi ja valokuvat lähetetään myös lääkärilleni. Tai Facebookiin. Tai e-mailin kautta ystävilleni. Painoin joka kerta " Ei". Joka kerta myös pelkoni lisääntyi saavuttaen pian valtavat mittasuhteet. En saanut unta, päässäni kiersi ajatus, että olinko sittenkään varmasti painanut "EI".
Mielenterveyteni alkoi horjua jo ennen joulua 2015. Aloin pelätä koko älypönttöä. Halusin käydä pöntöllä ilman sen suurempaa haloota. Raotin varovasti ovea, en sytyttänyt valoa, laskin housuni, ja hiivin lyhyin, kevein askelein kohden älypönttöä, mutta mikään ei auttanut. Yhtäkkiä kirkas valo rävähti päälle, ja tuttu kuulutus kuului: " Kiva nähdä sinua jälleen, Pirjo!"
Helmikuussa 2016 aloin käydä psykiatrilla, ja siitä lähtien ahdistukseni vain lisääntyi. Alkukesästä pistin psykiatrini neuvosta ilmoituksen lehteen, jossa kerroin lahjoittavani älypönttöni ensimmäiselle, joka paikalle ehtii. Sen nouti eräs kansanedustaja, joka ymmärtääkseni halusi hieman keulia. Mutta pöntöstä en päässyt henkisesti eroon. Myös se henkilökohtainen muistisiru oli unohtunut pönttöön. Se lisäsi ahdistustani entisestään. Nyt syksyllä 2016 pääsin työkyvyttömyyseläkkeelle.
Hyvä tohtori Matti, kirjoitin tämän, jotta varottaisitte ihmisiä blogissanne. Teknologia on hyvä palvelija, mutta huono isäntä. Kertokaa miten hauskaa vanha teknologia toisinaan on. Soittaa Nokia 3310:lla. Katsella paperivalokuvia rakkaistaan. Käydä tavallisessa wc:ssä, vetää vesi kohisemaan, sulkea ovi, ja sitten unohtaa koko asia.
Ehkä kauheinta tuossa älypöntössä olivat ne sähkösilmät, jotka tunsin alinomaa skannaavan takamustani. En nähnyt niitä, mutta tiesin niiden olemassaolon. Ja sitten se kuulutus: "Toivottavasti näemme taas pian, Pirjo!" Ehkä kaikkein kauheinta oli se, että se puhutteli minua etunimellä."
Ihmiskuiskaaja, tohtori Matti: No, nyt on sitten kirjeenne julkaistu ja varoitettu.
Allekirjoittaneella on myös aiheesta paha muistuma. Olin Milanossa filosofian tohtorien seminaarissa vuonna 1996, siellä kokoontui yli 200 maailman parantajaa. Äly ei ollut silloin vielä ihan näin älyä. Hotellissa oli kuitenkin ensimmäisiä älypönttöjä, jotka japanilaiset olivat sinne myyneet. Tästä autuaan tietämättömänä pelästyin ja ponnahdin ylös, kun tunsin jonkin harjaavan takamustani. Kun kurkistin pönttöön, "että mikä se oli", niin harja pyyhkäisi uudemman kerran. Hiljaiseksi ja nöyräksi vetää.
tiistai 1. marraskuuta 2016
Könninkello vs anoppi
Könninkello vs anoppi
No, sitä sitten jälleen siirrettiin kelloja talviaikaan niinkuin on Suomessa tehty vuodesta 1981 alkaen. Niitä olisi tarvinnut siirtää vain kerran, siis vain vuonna 1981, mutta sitten on tehty sellainen virhe, että niitä on siiretty takaisin kesäaikaan, joten joka vuosi sitten on tuo sama peli ollut edessä. Askel eteen, askel taakse, ja olemme aina samassa tilanteessa kuin olimme.
Kansalainen Joonas Vähälauri Seinäjoelta on huolissaan.
Hän kirjoittaa tuskaisena:
" Hyvä tohtori Matti, hulluksi tässä meinaa tulla. Tuntuu joskus ihan siltä, että tosiaan hullu olen, tai sitten olen terve ja kaikki muut ihmiset hulluja. Samalla pään terveysviivalla emme ole. Haluttaa niin huutaa, että "Pysäyttäkää tämä maailma, haluan ulos ! "
Siirsimme taas kelloja, minä ja rakas vaimoni, kuten olemme tehneet koko aikuisikämme. Asumme rivitalossa kerrostaloalueen naapurissa, joten näimme hyvin, miten joka asuntoon syttyi valot kello 4 yöllä. kun siirtely alkoi. Olimme hieman väsyneitä, minä ja vaimoni, mutta muuten kellojen siirtely sujui tottuneesti. Emme koskaan ole saaneet varmistusta sille, että pitääkö kelloja siirtää vähintäin tunti, vain enintään tunti, vai onko tuo tunti tarkka aika. Siksi siirsimme kelloja varmuuden vuoksi tarkasti yhden tunnin ajan.
Keittiön seinäkellon siirsimme eteiseen, vaikka sieltä sitä on vaikea mennä kurkkimaan. Uudessa mikrossakin on kello. Siirsimme mikron nyt kylpyhuoneeseen. Täytyy vain muistaa, että se on sähkölaite, jota ei saa käyttää suihkun aikana. Hellan, jossa myös on kello, siirsimme vaatekomeroon. Vaimo saa nyt siellä tehdä pitsansa ja paistaa pullansa. Komero on melko pieni, kun oven aukaisee, niin hella on siinä heti kätevästi esillä. Keväällä sitten taas voimme siirtää hellan entiselle paikalleen. Kevättä odotamme kovasti. Pääsemme makuuhuoneen käryistä eroon.
Tyttäremme pääsi viime keväänä ylioppilaaksi. Ostimme hänelle älykännykän lahjaksi. Siinä on joku pirullinen kellon automaattisiirto, jota ei huomattu laittaa pois päältä. Aamulla älykännykkää ei löytynyt mistään. Tyttö on ollut masentunut ja itkuinen siitä lähtien. Ei pääse facebookiin. Lohdutamme tyttöä, että kyllä se pian löytyy, ei kännykkä tunnissa kauas ehdi.
Yhdestä kellonsiirrosta vapauduin. Olin ostanut markkinoilta mustatukkaisilta miehiltä, joilla oli mustat nahkatakit yllään, Rolex- merkkisen rannekellon puoleen hintaan. Joku sen siirsi aamuruuhkassa ranteestani omaan taskuunsa. Kotivakuutuskaan ei sitä korvaa. Mustatukkaiset miehet olivat unohtaneet kirjoittaa kuitin.
Mutta nyt harppaus vakavampaan ja varsinaiseen asiaani !
Hyvä tohtori Matti, meillä on iso raskas, edesmenneeltä anopiltani, -jolle olin antanut lempinimen "Tankki" -, peritty könninkello. Sen siirtely kaksi kertaa vuodessa olohuoneen seinältä toiselle pilaa lattiaparketin. Könninkello on niin raskas, että sitä ei jaksa nostaa, vaan se on laahattava aina uuteen paikkaan keväällä ja syksyllä. Siksi haluaisimme myydä kellon ja käydä siitä saamillamme rahoilla vaikka aurinkolomalla etelässä, mutta...Mutta, mutta...Niin, iso mutta...Asia on niin, että anoppi eläessään varoitti minua milloinkaan myymästä tuota könninkelloa. Jos myisin, hän uhkasi tulla kummittelemaan. Muistan yhä tuon hyisen uhkauksen hetken, en saanut jalkojani liikkumaan pitkään aikaan.
Nyt kysynkin teiltä, tohtori Matti: Myymmekö könninkellon vai emmekö myy? Kannattaako ottaa riski ? "
Vastaus: Hyvä Joonas Vähälauri, älkää ottako noin valtavaa riskiä. Emme tiedä, mitä on verhon takana. Pitäkää könninkello ikuisesti luonanne. Tuo valtava riski mielessänne teidän on ajateltava, että on oikeastaan kiva siirtää könninkelloa kaksi kertaa vuodessa. Teidän on saatava itsenne uskomaan, että olette etuoikeutetussa asemassa. Toistan: Älkää ottako noin valtavaa riskiä. Pitäkää könninkello ikuisesti luonanne.
Joulu lähestyy. Lue myös >>>> Joulutarina: S U O J E L U S E N K E L I

maanantai 17. lokakuuta 2016
Lehmä on märehtijä ( ruminantia )
Lehmä on märehtijä ( ruminantia)
Jotkut pakinat ovat vailla päätä ja häntää. Tällä pakinalla on molemmat. Sekä pää että häntä.
Lehmän varsinaisen pään erottaa helposti. Se pää, joka kumartuu syömään niittyä, on lehmän varsinainen pää. Lehmän toinenkin pää on myös varsinaisesti. Se on varsinaisesti hännänpää. Koko lehmä on näiden kahden pään välissä.
Lehmä keksittiin useita tuhansia vuosia sitten. Lehmä on nautaeläin. Nauta taas on härkien (Bovinae) alaheimoon kuuluva märehtijä. Naudan monet erityiset rodut. luetaan samaan lajiin (Bos Taurus). Urosta kutsutaan sonniksi. Kuohittua häräksi. Ja naarasta lehmäksi. Alle vuoden ikäinen, kantamaton naaras on hieho. Nuori uros on mulli ( mullikka).
Lehmä on päällystetty kauttaaltaan lehmännahalla.
Lehmä on ruoho- ja heinäkäyttöinen. Myös apilaa lehmä syö. Apilaksi lehmä havaitsee syömänsä siitä, että apiloilla on kolmesormiset lehdet ja kukinnot ovat tiheitä, palleromaisia. Lehmä syö myös apiloita, joissa on nelilehdykkäinen lehti. Ne tuottavat onnea. Eivät kuitenkaan lehmälle. Lehmä on myös teuraseläin.
Lehmä on märehtijä. Lehmä märehtii koko elämänsä ajan. Lehmällä ravinto joutuu suusta pötsiin. Pötsistä verkkomahaan. Verkkomahasta takaisin suuhun. Suusta satakertaan. Satakerrasta vihdoin juoksutusmahaan. Lehmä on siis ravinnon suhteen säästeliäs. Se syö sen, minkä jo kerran syönyt on.
Juoksutusmahasta ruokasula siirtyy suoleen, joka märehtijöillä, kuten eleensäkin kasvissyöjillä, on tavattoman pitkä. Lehmä kuuluu siis myös pitkäsuolisiin.
Suoli ei kuitenkaan ole lehmässä suorana. Ennen kuin evoluutio korjasi lehmän rakennetta, lehmät olivat paljon pidempiä. Nykyaikaisessa lehmässä suoli kiemurtelee edestakaisin pitkin lehmää. Jos suoli olisi suorana kuten ennen, lehmä olisi kymmeniä metrejä pitkä. Niin pitkä lehmä olisi kaikissa tilanteissa hankala käsitellä. Myös navetat olisi rakennettava suhteettoman suuriksi.
Kesäisin lehmiä pidetään niityn päällä. Talvisin lehmiä pidetään navetoissa. Samassa navetassa voi olla monta lehmää, mutta yhdellä lehmällä ei montaa navettaa. Navetassa lehmät ovat rivissä kytkettyinä kaulasta ketjulla, längellä tai muulla sellaisella ruokintapöytään. Lantaa varten lehmien takana on kouru, nimenomaan lantakouru. Lanta poistetaan lantakourusta joko koneellisesti tai käsin. Ei kuitenkaan paljain käsin.
Lehmästä saadaan lehmänlihaa. Ja naudanlihaa. Ja lihaliemikuutioita. Myös maitoa. Lehmän maito on monimutkainen seos, jonka tärkeimmät aineosat ovat maitoseerumiin kolloidisesti liuenneet valkuaisaineet (proteiinit), seerumiin emulgoitunut rasva, maitosokeri (laktoosi), kivennäisaineet ja vitamiinit.
Maidon rasvan pääosan muodostavat triglyseridit, jotka koostuvat glyserolista ja rasvahapoista. Maidon rasvalle on ominaista, että se sisältää runsaasti lyhytketjuisia vesiliukoisia rasvahappoja, kuten voi-, kaproni-, ja kapryylihappoja.
Noin kaksi kolmasosaa lehmän maidon rasvahapoista on tyydyttyneitä, vajaa kolmannes tyydyttymättömiä, ja noin 3 % monityydyttömättömiä. Noin kolmasosaa lehmä ei siis ole tyydyttänyt ja tuota 3 % ei edes alustavasti sinne päinkään.

Maito poistetaan lehmästä lypsämällä. Käsinlypsy tapahtuu joko puristamalla nänniä sormin kämmentä vasten tai vetämällä nännistä ja samalla puristaen sitä etusormella ja peukalolla.
Käsinlypsy voidaan myös suorittaa käänteisesti. Pidetään lujasti kiinni lehmän nisistä ja liikutetaan lehmää edestakaisin. Ylös ja alas. Tämä tapa on kuitenkin kovin hankala. Lehmä on iso eläin. Lypsäjä tarvitsisi vähintäin 6 riskiä miestä lehmän edestakaiseen liikutteluun.
Joskus lehmä voi tulla. Se on tulla sairaaksi. Eräs suurimpia vitsauksia on varsin tavallisena esiintyvä utaretulehdus. Sen aiheuttajina esiintyvät kolibakteerit ja preudomadit. Sekä kokit. Stafylokokit ja streptokokit.
Utaretulehduksen hoidossa käytetään antibiootteja sekä erilaisia hauteita. Kun utaretulehdus on ohi, hauteet poistetaan. Antibiootit lehmä poistaa itse.
Maidosta tehdään monenlaisia valmisteita.
Jos maidosta aiotaan jalostaa jogurtteja ja piimää, niin lehmä pidetään helteisellä niityllä tai navettaa ylilämmitetään, jotta maito jo alustavasti happanisi lehmässä ollessaan.
Jos maidosta aiotaan valmistaa jäätelöä, niin lehmä pidetään kylmähuoneessa. Vain näin menetellen jäätelöstä saadaan sen viimeinenkin hieno maku esiin.
Samasta lehmästä saadaan maitoa monta kertaa.

maanantai 10. lokakuuta 2016
" Emme vaihda alusvaatteita. "
Kansalainen huolissaan- palsta:
" Emme vaihda alusvaatteita. "
" Hei, hyvä ihmiskuiskaaja tohtori Matti !
Olen tällainen 72- vuotias, viiden lapsen ja 14 lapsenlapsen mummonpätkä. Elämä on antanut ja ottanut. Mieheni, jota rakastin paljon, on kuollut. Asun yksin tällaisessa puulämmitteisessä talossa täällä Lievestuoreella. Nimeni on Liisa. Olen siis Lievestuoreen Liisa. Irwin Goodman teki minusta laulun vuonna 1971, olin silloin 27 vuotias. Talo, jossa asun, on nimetty mukaani, asun nimittäin mummonmökissä. Harrastuksiini kuuluu sauvakävely kylän raiteilla, leipominen, sukkien kutominen ja radion kuuntelu. Leipominen, sukkien kutominen ja radion kuuntelu ihan kotona vaan.
Olen aina pitänyt lapsistani ja itsestäni hyvää huolta ohjeenani " puhtaus on puoli ruokaa". Lapseni ovat menestyneet maailmalla. Puhtautta ja yleistä hygieniaa noudatan yhä. Alusvaatteeni vaihdan joka toinen päivä.
Siitä pääsenkin asiaani. Luja talvi on jälleen tulossa. Jonkinlaiset pitkät, flanelliset välikalsarit piti saada. Siksi matkustin linja-autolla Jyväskylään ja poikkesin suureen tavarataloon.
Alusvaateosasto oli ylimmässä kerroksessa, vaikka olin olettanut, että alimmaisessa. Alimmaisessa oli pipoja ja hattuja. Kun pääsin alusvaate- osastolle, niin mitä silmäni näkivätkään. Siellä seisoi neljä myyjää rupattelemassa nenät vastakkain. Heidän välissään oli kyltti, jossa luki: " Emme vaihda alusvaatteita". Se sama luki sitten ruotsiksi ja kai venäjäksi. Minut nähdessään myyjät kääntyivät minua kohti ja hymyilivät.
Hymyilyt olivat sentään liikaa. Poistuin tavaratalosta ripein askelein ja menin naapuriliikkeeseen. Siellä eivät ainakaan pitäneet kylttiä esillä.
Hymyilyt olivat sentään liikaa. Poistuin tavaratalosta ripein askelein ja menin naapuriliikkeeseen. Siellä eivät ainakaan pitäneet kylttiä esillä.
Hyvä tohtori Matti, mitä se tämmöinen peli on ? Ja jos eivät vaihdakaan, niin miksi ilmoittavat sen näin julkeasti ? Mihin maailma on menossa? Ja mitä ruotsalaiset ja venäläisetkin ajattelevat meistä !
Myyjät olivat muuten nuoria ja herttaisen oloisia. Mutta minä pitäisin moisen omana tietonani. Ihan minua puistattaa. Ties kuinka kauan ovat vaihtamatta olleet. "
Vastaus: Oh-hoh !!! Aina oudoimmiksi tämän kansakunnan tavat muuttuvat.
Hyvä Lievestuoreen Liisa, kyllä olen samaa mieltä kanssanne. Että noin julkeasti vielä siitä kerskuvat ja hymyilevät ! Voitte siitä puhua myyjille, että ainakin ottavat tuon kyltin pois näkyvistä. Ellei se auta, niin voitte ottaa yhteyttä tavaratalon johtoon. Viimeinen keino on tietenkin Kuluttajaliitto tai terveysviranomainen, jotka voivat määrätä uhkasakon.

Niin, kyllä tuo julkea kyltti ainakin pitäisi pois saada asiakkaitten silmistä.
maanantai 3. lokakuuta 2016
Fantastinen Jyrki Katainen" (kok) Brysselistä hei !
" Fantastinen Jyrki Katainen" (kok) Brysselistä hei !
" Hyvä ihmiskuiskaaja tohtori Matti, nimimerkki "Jyrki Katainen" ( kok) Brysselistä täällä hei !
Kun kaikki on niin fantastista. Jo silloin kun synnyin. Oli juuri satanut. Äitini kertoi, että taivaalla oli seitsemän sateenkaarta eli yhtä monta kuin oli poikia Jukolassa. Eikö se ole fantastista, jos jokin on fantastista ?
Kirjoitan teille kuitenkin saadakseni selville hieman ilmapiiristä siellä Euroopan laidalla, koska koti-ikävä on ruvennut vaivaamaan mieltäni. Ja katumus. Niin, katumuksen kauhea vanne puristaa päätäni rautanyrkin tavoin. Minua kaduttaa, että pilasin Suomen talouden, vaikka juuri silloin, kun sitä pilasin, se tuntui hyvältä idealta. Olin "niin onnellinen" joka asiassa ja joka käänteessä ja poskeni olivat punaiset kuin ruusut. Olin sokaistunut omasta erinomaisuudestani, jolle ei mielestäni vertaa löytynyt tältä planeetalta. Olinhan myös reservin yliluutnantti.
Kun sitten veronmaksajat viimein tiedostivat tekoni kauheudet, etsin pakopaikkaa. Onneksi täällä Brysselissä' oli myös Hyvä Veli- järjestelmä. Täällä kaltaiseni palkitsivat tekoni jättipalkalla. En nyt tarkkaan muista, vastustinko tuota jättipalkkaa vai en. Ehkä vastustin, ehkä en.
Nykyiseen virkaani en ole demokraattisesti valittu. En ole vastuussa mistään. En ole riippuvainen äänestäjistä, jotka tuon jättipalkan maksavat. Heiltä ei ole kysytty mitään.
Olen kuitenkin siis niin pahoillani, että pilasin Suomen talouden, vaikka juuri silloin se tuntui hyvältä idealta. Olen pahoillani, että kyykytin vanhuksia ja köyhiä, vaikka silloin se tuntui hyvältä idealta. Olen pahoillani, että lainasin Suomen veronmaksajien rahoja Kreikkaan sanoen sitä muka " hyväksi bisnekseksi", mutta juuri silloin veronmaksajien rahojen heittäminen Kankkulan kaivoon tuntui hyvältä idealta. Olen pahoillani, että jätin taakseni poltetun maan.
Palaisin mielelläni Suomeen, mutta vihaiset veronmaksajat, joita kyykytin, vartioivat lentokenttiä ja satamia. En uskalla edes naamioituneena niin vain palata, vaikka se fantastista olisikin.
Niinpä kysynkin teiltä ihmiskuiskaaja tohtori Matti:
1) Voinko palata turvallisesti Suomeen? ( Viettäisin mieluusti ainakin osan kesälomasta kotikonnuillani Siilinjärvellä Pohjois-Savossa, jos se vain veronmaksajille käy.)
Vaihtoehtoisesti kysyn:
2) Voinko tulla käymään Suomessa ? ( Noutaisin sen minulle rakkaan julisteeksi suurentamani valokuvan, joka otettiin, kun sain erottaa Ilkka Kanervan ulkoministerin paikalta. Lupaisin palata Brysseliin 3 vrk:n sisällä.)
3) Voinko tulla piipahtamaan Suomessa? ( Siis siten, että lupaan lähteä takaisin heti seuraavalla lennolla)
Hyvä ihmiskuiskaaja tohtori Matti, mitä voin tehdä jotta saan armon ja anteeksiannon suomalaisilta veronmaksajilta? Odotan kuiskauksianne täällä Brysselin lentoasemalla. Uskaltaako lähteä vaiko ei uskalla, siinäpä pulma. Toivoakseni saan kuulla teistä pian. Fantastista vaan kaikille suomalaisille."
Tohtori Matin vastaus: Hyvä reservin yliluutnantti, nimimerkki "Jyrki Katainen" (kok), olitte Suomen valtiovarainministeri vuosina 2007-2011 ja sitten pääministeri 2011-2014. Yhteensä seitsemän vuoden ajan. Nuo vuodet olivat tuhoisia Suomen taloudelle. Poltitte maan karrelle. Vain heinäsirkkaparvia ette onnistuneet loihtimaan tänne. Helsingin Sanomien talousuutisten 11.4.2014 mukaan Suomen valtion velka nousi aikananne 63 miljardista eurosta 110 miljardiin euroon. Suomi siis velkaantui teidän johdollanne lisää 47 miljardia euroa, lue: 47.000.000.000 euroa. Olette Suomen kaikkien aikojen kalliimmaksi tullut poliitikko.
Selkärangallinen ihminen korvaa aiheuttamansa tuhon. Voitte maksaa velkanne 47.000.000.000 euroa Suomen Valtionkonttorin tilille. Tilin numeron saatte nykyiseltä valtiovarainministeri "Petteri Orpolta". Hänen kanssaan voinette myös ehkä neuvotella siitä, että maksatte velkanne erissä. Kunhan maksatte.
Hyvä reservin yliluutnantti, nimimerkki "Jyrki Katainen" (kok), ei teidän siellä lentokentällä kannata odotella. Vastaus kaikkiin kolmeen kysymykseenne on kielteinen, kunnes olette velkanne 47.000.000.000 euroa korkoineen maksanut. Veronmaksajat ovat hyvin suutuksissaan, sieraimet höyryävät. Ette voi palata rikospaikalle. Jotkut puhuvat valtakunnanoikeudeta. Toiset tervasta ja höyhenistä. Yhä useammat molemmista.
Ugh ! fantastiset veronmaksajat ovat puhuneet.

maanantai 26. syyskuuta 2016
Pääministeri "Juha Sipilä" ( kesk) ja valtion budjetti.
Pääministeri "Juha Sipilä" ( kesk) ja budjettiongelma.
"Hyvä ihmiskuiskaaja tohtori Matti, Jeesus muutti Kaanan häissä veden viiniksi, ja sai aikaan hurraa-huutoja ja selkään taputteluja, mutta te sitten päätitte tehdä saman asian toisin päin.
Hyvä tohtori Matti, olin Keuruun seuduilla häissä, jonka esiintyjäksi olitte lupautunut. Jo nousunne esiintymislavalle sai häävieraat hiljaisiksi, maineenne kyllä tiedettiin. Edellisessä esiintymisessänne olitte selittänyt mutkalle menneen rautakangen suoraksi mykistyneen yleisön edessä. Jotain valtavaa odotettiin nytkin, mutta tätä ei odotettu. Kun sitten selititte 120 litraa hyvälaatuista ranskalaista shampanjaa vedeksi, niin mykistys shampanjan maistajien keskuudessa oli täydellistä. Koska en käytä alkoholia, niin shampanjan puhuminen vedeksi sopi minulle oikein hyvin. Mutta mykistyksen mentyä ohi häävieraiden keskuudessa, tuli tilalle suuttumus ja raivo ja tappamisen meininki. Peloista pahin oli toteutunut. Teitä kohti alettiin heittää nyrkkejä ja herjoja. Myös rankkoja kirosanoja käytettiin, ja teille huudettiin myös mm. "...että mikäs aivoton äijä te oikein luulette olevanne!" Henkenne säilyttääksenne juoksitte metsän läpi valtatietä kohti iso suuttumuksesta raivoava hääjoukko kintereillänne. Kuulin myöhemmin, että jäitte kuitenkin henkiin.
Minä kuitenkin vakuutuin positiivisesti, ja kun vielä brain trainerini kehotti ottamaan teihin yhteyttä, koska hän ei voi minua enää auttaa, niin tässä nyt sitten kirjoittelen. Olen sekaisin. Olen täydellisesti sekaisin. Kaikenlaisia kikyjä ? ja soteja ? on, ja mitä tarkoittaa nimeni perässä esiintyvä kesk. ? No, suurin ongelma on kuitenkin valtion budjetti. Rahat eivät riitä. En osaa niitä selittää riittämään niinkuin te. Siksi pyydänkin teiltä, tohtori Matti, apua. Jos laatisitte jonkinlaisen kaavan, jolla saisin tasapainotettua valtion budjetin. Antaisin tuon kaavan sitten valtiovarainministeri nimimerkki "Petteri Orpolle", joka veisi sen valtiovarainministeriön matematiikoille.
Sanoin pääministeriksi noustessani, että äijää on vaihdettava, jos en pysty saamaan Suomea nousuun ja valtion budjettia tasapainoon. Nyt on hyvin lähellä, että äijää on vaihdettava. Pelastakaa päiväni, tohtori Matti. Kiitos! "
Ihmiskuiskaaja tohtori Matin vastaus: Hyvä nimimerkki "Juha Sipilä", kaava on hyvin yksinkertainen ja lyhyt. Sain sen kummipojaltani, joka on peruskoulun toisella luokalla. Kummipoikani nimi on Mikko. Hän sai kaavan opettajaltaan, joka nimi on Riitta.
Kaava on tässä: a - b = > 0.
a = valtion tulot.
b = valtion menot.
>0 = suurempi kuin nolla.
Selitys: Kun valtion tuloista miinustaa menot. niin erotuksen pitää aina olla isompi kuin nolla.
Uudelleen: Kun valtion tuloista miinustaa menot, niin erotuksen pitää aina olla isompi kuin nolla.
Read my lips: a - b = > 0.
Hyvä pääministeri "Juha Sipilä" : Voima olkoon kanssanne!

tiistai 20. syyskuuta 2016
Kulttuuriministeri "Sanni Grahn-Laasonen" ja korjauslevy.
Kulttuuriministeri "Sanni Grahn- Laasonen" (kok)
ja korjauslevy-ongelma.
Nimimerkki " Sanni Grahn-Laasosella" ( kok) on kovan luokan korjauslevy-ongelma, joka kohdalle sattuessaan pysäyttää moukarin lailla kenet tahansa.
Nimimerkki " Sanni Grahn-Laasonen" ( kok) kirjoittaa tulisin kirjaimin:
"Please, tohtori Matti ! Kiltti tohtori Matti, please, auttakaa minua! Please, please!
Ostin Gigantista uuden, hienon tietokoneen. Siinä on mm. automattinen näytönohjain, sillä kiireisenä uranaisena minulla ei yksinkertaisesti ole aikaa joka kerta sitä ohjailla. Halusin myös, että siinä on RAM. Myyjä vakuutti, että tässä on. No, kun kaupat oli tehty, niin myyjä ehdotti, että ottaisin koneelle vakuutuksen. Se korvaisi, jos näppäimistöön kaatuisi kahvia, tai jos kone tipahtaisi lattialle. Mutta minua ei niin vain rahasteta, olen ylioppilas. En aikonut ruveta maksamaan turhasta, sillä toki tiesin, että koneeseen voisi polttaa ihan ilmaisen korjauslevyn. Niin poltin korjauslevyn ohjeiden mukaisesti. Korjauslevyn päälle kirjoitin ohjeiden mukaisesti: " Sanni Grahn-Laasonen. Korjauslevy. Windows 10. 64-bit."

Samana iltana näppäilin tietokonetta ja join Dubonnet- viiniä korkeasta lasista, olen korkeasti koulutettu. ( No, nyt te tietenkin luulette, että viiniä kaatui näppäimistölle, mutta ei se niin käynyt). Hakiessani neljättä pulloa jääkaapista, jalkani takertui koneeseen tulevaan piuhaan ( kotona sitä sanottiin johdoksi, en ollut vielä silloin valtiotieteiden maisteri). Potkaisin voimakkaasti, jolloin tietokone lensi lattialle. Se kräksähti. Kun tutkin sitä, huomasin, että vasen yläkulma ja näyttö olivat tuusan nuuskana.
Nyt olin tosi tyytyväinen, että minulla oli korjauslevy. Laitoin korjauslevyn dvd-asemaan, ja se lähti pyörimään. Siis se korjauslevy, ei asema. Mutta mutta, ei se mitään korjannut. Koneen kulma ja näyttö pysyivät rikkinäisinä, vaikka pyöritin korjauslevyä kymmenisen kertaa. Tuijotin koneen kulmaa, mutta pienintäkään korjaantumista ei tapahtunut.
Soitin Microsoftin tukeen, mutta siellä ei ymmärretty koko asiaani. Tukihenkilö ei ollut ajan tasalla vaan huudahteli " että mitä!" , ja pyysi minua kertomaan asian aina uudelleen. Viimein puhelu katkesi oudosti. Soitin uudelleen monta kertaa, mutta äänite toisti joka kerta, että "tukipalvelu on lopetettu".
Hyvä tohtori Matti, teinkö jotain väärin ? Miksi maailmassa on niin paljon ihmeellisiä asioita ja vempaimia, jotka eivät toimi? Miksi korjauslevyjä yleensä pyydetään polttamaan, jos ne eivät akuutissa tilanteessa toimi? "
Nimimerkki "Sanni Garahn-Laasonen" (kok) päättää avunpyyntösä niinkuin se alkaakin: " Please, tohtori Matti ! Kiltti tohtori Matti, please, auttakaa minua! Please, please!"
Ihmiskuiskaaja tohtori Matin vastaus: - Hmm...joo..Tämä monelle ihan selvä asia on kyllä niin syvältä, etten tiedä miten siihen vastaisi...Kysytte tällaista, joo,,.kylläpäs juu...yksi, kaksi,kolme...en tuota noin...hmmmmm...Niin,no...sinä joudut tästä pelistä...moukari...myrkyn lykkäs...tuhat tulimaista...neljä, viisi, kuusi...Hyvä nimimerkki "Sanni Grahn-Laasonen", vaikeasta ongelmastasi johtuen joudun pohtimaan ja jäsentämään koko maailman uudelleen. Alkuräjähdyksestä lähtien. Vastaus on tuolla jossain. Jos on. Hyvä " Sanni Grahn-Laasonen" , vastaan tällä kertaa näin: Menkää itseenne ja pohtikaa tietokonettanne ja korjauslevyänne vielä kerran ilman ulkopuolista apua. Menkää itseenne nyt heti.

perjantai 16. syyskuuta 2016
Lyhyt näytelmä: Pankissa
Lyhyt näytelmä: Pankissa
-Isä. miksi me pankkiin tullessamme jouduimme
maksamaan sisäänpääsymaksun ?
-Katsohan, lapseni, pankit ovat nykyään
siirtyneet kustannusvastaavuuteen. Ajattele, miten kalliiksi tuo oven saranakin
on tullut. Ensin tuo saranaan käytetty malmipala on jouduttu louhimaan syvältä
kallion sisästä kalliilla tekniikalla. Sitten malmi on rikastettu suuressa
tehtaassa saranaan käytettäväksi metalliksi. Sitten metalli on työstetty
saranaksi monien monimutkaisten työvaiheiden kautta. Joka kerta, kun joku
ovesta käy, niin sarana kuluu. Kunnes se on vaihdettava uuteen ja
pankinjohtajan on jälleen soitettava malmisedälle. Ja lisäksi lattian hieno
lakkaus kuluu joka askeleella.
-Tehköön itse saranan se, joka pitää
saranaa kalliina, vai mitä, isä ?
-Aivan niin.
- Isä, mitä ovat nuo ihmiset, jotka
kantavat tiskille pieniä rahasäkkejä ?
- Nuo ihmiset ovat asuntovelallisia.
Pankki on heille hyvää hyvyyttään lainannut rahaa asunnon ostoa varten. Nyt he
maksavat lainaansa takaisin.
- Mutta isä, miksi he ovat noin
surullisia?
- Katsohan, saadakseen kaikki kulunsa
maksetuiksi, pankin oli nostettava korkoa viime viikolla.
- He ovat noin laihojakin. Laihempia kuin
laihat ovat.
- Olehan nyt hiljaa, ettei häiritä
pankkitätejä.
- Isä, miksi pankkitädit ovat noin
vihaisen näköisiä ?
- Katsohan, me olemme täällä vain
häiriöksi ja pankkitätien suureksi rasitteeksi. Pankkitädeillä olisi paljon
tärkeämpääkin tekemistä kuin meidän palvelemisemme. Heidän pitäisi päivittää
Facebook-tilinsä ja keskenäänkin heillä olisi juteltavaa. Me olemme vain tiellä
täällä.
- Isä, kuka tuo sikaria polttava mies
tuolla suuressa lasihuoneessa on ?
- Hän on tarkinjohtaja. Tärkeä mies.
Kumarretaan sinne päin. Noin. Kauniisti. Niin pankinjohtaja näkee. Vielä
kerran.
- Isä, miksi pankinjohtaja on noin lihava
?
- Olehan nyt hiljaa ja kumartele. Noin.
Vielä syvempään. Hyvä. Hyvä. Pankinjohtaja näki, vaikka käänsi päänsä pois.
- Isä, laskeeko tuo kone lippaani rahat?
- Aivan oikein. Pankkitäti kaataa hyvä
hyvyyttään lippaasi sisällön koneeseen, ettei sinun tarvitse itse vaivautua.
Kas noin. Ja nyt kone alkaa raksuttaa. Kuulehan, miten hieno ääni. Noin, nyt se
sai laskettua. Yli 20 euroa. Sinulla on siinä yli 20 euroa. Hienoa.
- Nythän, isä, saan sen lelun, jota varten
olen säästänyt.
- Katsotaan, katsotaan.
- Isä, miksi minä sain vain 30 centtiä
tililleni ?
- Sanoinhan jo, että pankki on siirtynyt
kustannusvastaavuuteen. Rahojen laskemisesta oli pankille suunnattomasti
kuluja.
- Isä isä, mennään pian pois täältä.
Pankkitädit ovat jo hyvin vihaisen näköisiä. Kulutamme heidän kallista
aikaansa. Oikeita kiusankappaleita me olemme.
- Mennään, mennään.
- Isä, onko pankkitoiminta ihan laillista
puuhaa?
- No, jos pankit sanovat, että laillista
on, niin silloin on laillista.
- Mitä nyt, isä ?
- Nyt isällä ei ole enää ulospääsymaksua,
koska asioimme liian kauan. Ehti kaksinkertaistua. Ei, älä itke, hyvä lapsi.
Kyllä me kotiin pääsemme. Isä menee pyytämään lainaa pankinjohtajalta.
- Ja muistakin sitten kumartaa syvään,
isä. Yhtä syvään kuin minä, isä. Sitten päästään täältä pois häiriötä
tuottamasta.
torstai 15. syyskuuta 2016
Pakina: Vähän Petteri Orposta
Pakina: Ainakin tämän me tiedämme
Petteri Orposta
Ihmiset ymmärtävät paremmin asioita, mikäli niillä on
kotoinen nimi. Siksi allekirjoittanut on antanut ihmiselle nimen Petteri Orpo ihmistä ( Homo Sapiens) käsittelevässä
pakinassaan. Nimi on täysin tekaistu. Yhtä hyvin se voisi olla Paavo Väyrynen. Tai Kimmo Sasi. Tai Paula Risikko. Myös Ilkka
Kanerva sopisi. Tai vaikkapa Paavo
Lipponen. Kaikki yhtäläisyydet todellisuuteen, Suomessa mahdollisesti
elävään Petteri Orpo- nimiseen
ihmiseen kiistetään. Kuten kiistetään kaikki muukin. Mitään ei tunnusteta.
Petteri
Orpon kehitys nykyiseen muotoonsa on
nykyään suhteellisen hyvin tiedossa, vaikka monia yksityskohtia on
selvittämättä. Vanhin tunnettu hominidi on
Ramapithacus, joka eli noin 10 – 15
miljoonaa vuotta sitten. Runsaat 5 miljoonaa vuotta sitten eli suku Australopithecus, johon kuului ainakin
kaksi eri lajia. Vanhin suvun Homo edustaja
on afrikkalainen laji Homo habilis,
joka esiintyi noin 3 miljoonaa vuotta sitten. Homo erectus ( Pekingin-, Jaavan-, Rhodesian-, ja Heidelbergin
ihminen) oli laajalle levinnyt noin 2 miljoonaa vuotta vanha, vanhempaa mallia
oleva Petteri Orpo, joka eli
viimeiseen jääkauteen asti runsaat 50 000 vuotta sitten. Nykyistä tyyppiä oleva
Petteri Orpo ilmaantui Eurooppaan
noin 35 000 vuotta sitten. Joko idästä tai lännestä.
Petteri Orpo
luetaan eläinkunnan järjestelmässä
kädellisten ( Primates) lahkoon,
jossa Petteri Orpon lähimpiä
sukulaisia ovat simpanssit, gorillat, orangit, ja gibbonit. Varsinkin nämä
gibbonit.
Petteri
Orpon lajituntomerkkeinä pidetään
tärkeimpinä niukasti karvapeitteistä ruumista, pystyasentoa, suhteellisen
pitkiä koipia ( jalkoja), aivokopan suurta tilavuutta, sekä kykyä luoda
kulttuuria, käyttää symbolikieltä, ja kantaa salkkua.
Merkittävinä yksityiskohtina, joissa Petteri Orpo eroaa lähisukulaisistaan.
voidaan mainita isovarpaan asentoa ja kulmahampaiden kokoa. Apinoilla isovarvas
kääntyy muita varpaita vastaan, mutta Petteri
Orpon isovarvas on samassa tasossa muiden varpaiden kanssa. Muita varpaita Petterillä on kahdeksan kappaletta.
Sekä kehittyneillä häntäapinoilla että ihmisapinoilla, etenkin
koirasyksilöillä, kulmahampaat ovat suuret ja muita hampaita selvästi pidemmät.
Petteri Orpon kulmahampaat eivät sen
sijaan ole muita hampaita pidempiä.
Petteri Orpo
on valtaosaltaan pelkkää läikkyvää vettä. 45
litraa eli noin 60 % hänen ruumiinsa painosta. Vanhetessaan Petteri Orpo hieman kuivuu ja vesi %
laskee 53:een. Veden lisäksi Petteri sisältää
mm. seuraavia aineita:
- Rasvaa
noin seitsemään saippuapalaan.
- Kalkkia
pienen kanalan valkaisuun.
-
Hiiltä, jonka polttoarvi vastaa noin 13 kiloa koksia.
- Fosforia
noin 2200:n tulitikun valmistamiseen.
- Rikkiä
ruokalusikallisen verran.
- Rautaa noin
tuuman pituisen rautanaulan valmistamiseen.
- Eri
metalleja raudan lisäksi 30 grammaa.
-
Jalometalleja Petteri Orpo ei
valitettavasti sisällä.
Petterissä on verta keskimäärin 5 litraa. Hänen verensä kaksi
biljoonaa punasolua kuljettavat happea. Valkosoluja on noin kolme miljardia.
Valkosolut torjuvat erilaisia tauteja, jotka alinomaa ovat hyökkäämässä Petterin terveyden kimppuun.
Petteri
Orpon kapillaarien eli hiussuonten
pinta-ala on noin 6000 neliömetriä ( 0,6 hehtaaria). Keuhkojen kapillaarit suodattavat ja puhdistavat
verta Petterin hengittäessä. Hänen
elämänsä aikana noin 500 000 000 kertaa.
Petterin sydän pumppaa minuutissa noin 5 litraa verta. Mikäli Petteri joutuu työssään ponnistelemaan,
pumppaa hänen sydämensä minuutissa jopa 12 – 20 litraa verta lähes 100 000
kilometrin matkan valtimoihin, laskimoihin, ja kapillaareihin.
Petteri
Orpolla oli syntyessään 305 luuta.
Nyttemmin hänen luittensa määrä on vähentynyt 206:een luuhun. Tämä johtuu
siitä, että Petteri on kasvattanut
luitaan yhteen.
Noustessaan Eduskuntatalon portaita Petteri tarvitsee. Hän tarvitsee 650
kpl lihaksia ja yli 100 niveltä luittensa liikutteluun. Ilman lihaksia ja
niveliä luut eivät yksinkertaisesti liiku minnekään, siksi Petterillä nämä on. Lisäksi ovat. Ovat jänteet, jotka kiinnittävät
lihakset luihin, ovat Petterillä niin
vahvoja, että yksi neliösentti kestää 1,25 tonnin noston.
Petteri Orpo
on päällystetty kauttaaltaan Petteri
Orpo- nahalla. Tämä nahka, iho, on
joustava ja vedenpitävä. Se suojaa luita, lihaksia ja jänteitä. Sen pinta-ala Petterillä on noin kaksi neliömetriä.
Ihossaan Petterillä
on. On noin 5 miljoonaa karvaa. Mikäli Petteri
myöhemmällä iällään kaljuuntuu, menettää hän dramaattisesti noin
100 000 kappaletta karvojaan.
Elämäänsä murehtiessaan, tai saadakseen estonsa
vähenemään, Petteri Orpo juo
toisinaan konjakkia. Konjakin valinnassa Petteriä
palvelee 9000 makunystyrää ja 13 miljardia hermosolua.
Petteri Orpo
toimii parhaiten huoneenlämmössä.
lauantai 10. syyskuuta 2016
Pakina: Saunasta ja saunomisesta.
Pakina: Saunasta ja saunomisesta.
Sauna on suomalainen keksintö. Giljotiini on ranskalaisten. Giljotiini on Ranskassa jo kielletty kansanhuvi. Sen sijaan sauna on Suomessa ihan sallittu, ja saunaan menosta puhutaan ihan julkisesti ja häpeilemättä. Sauna on kuumin paikka, johon ihminen astuu vapaaehtoisesti. Myös lapsia, naisia, ja vanhuksia otetaan mukaan saunaan.
Tärkein edellytys saunomiseen on itse sauna. Saunoja on monenlaisia. On toki. Niinkuin oli giljotiinejakin. On maa-, savu-, teltta-, höyry-, perhe-, yhteis-, kaupunkilais-, ja maalaissaunoja. Lisäksi on. On juhannus-, laskiais-, lauantai-, perjantai-, ja joulusaunoja. Myös selkäsaunoja on. Niitä annetaan.
Joulu-, ja juhannussaunat lienevät tärkeimmät suomalaisille. Juhannussauna on vain kerran vuodessa, joulusauna on joka vuosi. Joulusaunan jälkeen syödään vasta.
Saunassa on aina kiuas. Kiuas tulee suomenkielisestä sanasta kiuas. Entisten puulämmitteisten kiukaiden tilalle ovat tulleet sähkökiukaat. Sähkökiukaat tarvitsevat toimiakseen sähköä. Sähkön ostamisen sijasta voi käyttää nykyaikaista ekosähköä, esim. kissasta saatavaa hankaussähköä. Mitä isompi kolli, sitä tuimemmat löylyt. Nykyään myös älykiukaat ovat tulleet markkinoille. Ainakin Samsungiin ja Appleen on ladattavissa vielä kokeiluasteella oleva kiuassovellus. Älypuhelin laitetaan saunan nurkassa olevaan sitä varten varattuun telineeseen, kiuassovellus kytketään on- asentoon, ja päälle heitetään vettä.
Saunan seinää vasten ovat kaksitasolauteet, jotka on tarkoitettu lyhytaikaista istumista varten. Toinen laude on toisen yläpuolella, ja toinen laude vastaavasti toisen alapuolella. Tai päinvastoin.
Paras rakennusaine lauteita varten on tutkimusten mukaan haapapuu. Samojen tutkimusten mukaan epämiellyttävin lauteiden päällyste on pelti. Aaltopelti.
Länsisuomalaiseen saunaan kuuluu vihta. Itäsuomalaiset eivät tyydy vihtaan vaan käyttävät vastaa. Vihta, kuten vastakin, tehdään lehdekkäistä koivun varvuista. Talvea varten viisas varaa säkillisen koivun varalehtiä ja höyryn kestävää liimaa. Sillä kuivuessaan lehdet mielellään irtoavat varvuista ja vihtaaminen, tai vastaaminen, alkaa tuntua kivuliaalta. Vastoja tehdään vastarannoilla.
Ammoisina aikoina saunassa suoritettiin höyrykylpyjen lisäksi monia omavaraistalouden tehtäviä. Syksyisin saunassa imellytettiin maltaat, kuivattiin pellavat ja viljat, keväisin savustettiin lihat. Parannettiin sairaudet. Pestiin pyykki. Keitettiin pontikkaa. Hoidettiin suvun jatkaminen. Synnytettiin, kuoltiin, hierottiin, kupattiin.
Paras saunan lämpötila on noin suorakulma eli 90 astetta. 10 astetta on aivan liian leppeä. 1500 astetta ehdottomasti jo liian kuuma.
Saunan iloisen omistajan voi kohdata surkea onnettomuus. Sauna voi palaa maan tasalle. Tai poroksi. Jos monta saunaa palaa poroksi, niin siitä tulee yhteensä tokka. Porotokka.
Saunominen ei ole syntiä, vaikka se hauskaa onkin. Saunassa ei siis pidä olla niinkuin kirkossa. Saunassa voi valehdella palkkansa isommaksi kuin se on. Todellinen ihmisen vapaus toteutuu vain saunassa. Jätkämies on vuorineuvoksen arvoinen. Tai päinvastoin.
Poliitikot tekevät saunassa lehmänkauppoja. Ostavat, myyvät, varastavat, ja vaihtavat muiden lehmiä. Vakava virhe sen sijaan on ollut raahata saunaan käryämään ulkomaiden vieraita. Pakoon päästyään eivät ole takaisin tulleet. Suomen kauppatase on pahasti alijäämäinen.
Jos sauna on järven rannalla, voi saunan päälle uida järvivedessä. Jos sauna on meren rannalla, niin tällainen ei ole edes teoriassa mahdollista.
Saunatontut ovat legendaa. Ainoa tonttu saunassa on saunoja itse.
Viinaa saunassa ei pidä juoda. Kuten ei pidä juoda missään muuallakaan. Erityisesti sepelvaltimotautisilla tällainen peli saunassa saattaa johtaa sydämen ennenaikaiseen pysähtymiseen. Älä siis juo saunassa viinaa. Kuten älä muuallakaan.
Sauna on rentouttava. Huolet ja kiireet unohtuvat. Saunaan kannattaa suhtautua yhtaikaa vakavasti ja leikkisästi. Ei pidä suuttua, jos lapset puhaltelevat huulet pitkinä tulikuumaa ilmaa vanhempiensa iholle. Tai ruiskuttavat jäistä vettä. Se on kujeilevista lapsista kovin hauskaa. Leikki sitoo perheenjäseniä yhteen saunassakin.
Saunominen on niin hauskaa, että elleivät poliitikot saunoisi, niin saunomiselle asetettaisiin luja lähdevero.
Vuonna 1937 perustetulla Suomen Sauna - seuralla on koesauna laboratorioineen Helsingin Lauttasaaressa. Siellä kai saunotetaan apinoita, kaniineja, ja rottia.
On eräs ammattiryhmä, joiden kanssa ei pidä saunoa yhdessä. Älä milloinkaan mene samaan saunaan ihotautilääkärin kanssa. Ihotautilääkäri ei voi luonnolleen mitään, vaan vaivihkaa tutkii ihosi pintaa ja huokosia. Sen aistii, kuin joku skannaisi selkääsi ja harteitasi koko ajan. Sen lisäksi, että tunnet koko ajan vaanivat silmät selässäsi ja niskassasi, saattavat malttamattomat sormet äkkiä ja arvaamatta, lupaa kysymättä, purskauttaa valkoisesta selästäsi mustapään esiin. Tämä tallainen peli saunassa on kovin epämiellyttävää. Pelottavaakin. Kun se vielä tapahtuu näkymättömissä selkäpuolella, niin veri siinä seisahtaa hetkeksi ja miellyttäväksi tarkoitettu saunailta on piloilla anteeksipyynnöistä huolimatta. Sauno vaikka Tasmanian pirun kanssa, mutta älä milloinkaan suomalaisen ihotautilääkärin kanssa.
tiistai 6. syyskuuta 2016
Pakina: Jutta Urpilaisen kaasukset
Pakina: Jutta Urpilaisen kaasukset
Kaasukset ovat substantiivien ( nimisanojen ) ja adjektiivien ( laatusanojen) sijamuotoja. Eli taivutusmuotoja. Sijamuoto koostuu juurimorfeemista ja siihen liittyvistä taivutusmorfeemeista ( päätteitä tai tunnuksia). Suomensukuisissa kielissä sijamuodot muodostetaan yleensä selkeillä taivutusmorfeemeilla. Siis morfeemeilla. Nimenomaan morfeemeilla.
Kaasukset ovat niin jokapäiväistä elämäämme -ehkä hieman samoin kuin meillä on nenä päässä- , ettemme aina edes ajattele ja huomaa niiden olemassaoloa. Tosiasia kuitenkin on, ettemme voi toimittaa jokapäiväisiä asioitamme ilman kaasus- ja morfeenitulvaa.

Seuraavassa valotetaan Suomen kielen kaikki 15 kaasusta selkeillä esimerkeillä. Esimerkit lausuu Jutta Urpilainen.
Jutta Urpilainen painottaa lauseissaan sitä substantiivia tai adjektiivia, joissa kulloinkin kyseessä oleva kaasus esiintyy.
Nominatiivi, perussija.
Suomen kielen nominatiivilla ei ole päätettä. Monikossa esiintyvä -t on monikon tunnus.
Jutta Urpilainen: - Valtakunnanoikeus ja vankila tulivat minulle lopulta yllätyksenä. Mielestäni olin hyvä Kreikan valtiovarainministeri.
Genetiivi, omistussija.
Suomen kielen genetiivi on aina -n loppuinen.
Jutta Urpilainen: - En tuhonnut Suomen taloutta yksin. Jyrki Katainen yllytti ja auttoi.
Akkusatiivi, suomen kielessä nominatiivin tai genetiivin kaltainen. Syntaktiset perusteet ratkaisevat , milloin kyseessä on nominatiivi tai genetiivi, milloin akkusatiivi. Sana on akkusatiivissa, jos sana on lauseen objektina ( kohteena).
Jutta Urpilainen: - Jyrki Katainen vakuutti, että rahan työntäminen Kreikkaan kottikärryillä oli hyvä bisnes.
Partitiivi, erosija. Päätteet -a, -ä, -ta, -tä.
Jutta Urpilainen: - En tarkoittanut pahaa veronmaksajille. Uskoin Kataista.
Essiivi, suomen kielessä esiintyvä kaasus, joka ilmoittaa tilaa. Päätteet: -na, -nä.
Jutta Urpilainen: - Suomen veronmaksajat kyyditsivät minut vankilaan halveksittuna rikollisena.
Translatiivi, predikatiiviadverbiaalinen tulosija. Translatiivin pääte on -ksi.
Jutta Urpilainen: - Päädyin rikolliseksi Kataisen takia.
Inessiivi, sisäinen paikallissija. Päätteet: -ssa, -ssä.
Jutta Urpilainen: - En ole vankilassa mielelläni.
Elatiivi, sisäinen paikallissija. Päätteet: -sta, -stä.
Jutta Urpilainen: - Tästä veronmaksajien vartioimasta vankilasta on mahdoton paeta.
Illatiivi, sisäinen paikallissija. Suomen illatiivin pääte on sanan vartalosta riippuen vokaalin pidentymä ja -n.
Jutta Urpilainen: - Poliisit hakivat minut vankilaan suoraan eduskunnasta. Nyt mua viedään linnasta linnaan. Jyrki Katainen ehti paeta lentokoneella Brysseliin.
Adessiivi, ulkoinen paikallissija. Päätteet: -lla, -llä.
Jutta Urpilainen: - Sellini pöydällä on paksu mappi tuomioni perusteista. Yritän tutustus siihen iltaisin.
Ablatiivi, ulkoinen paikallissija. Päätteet: -lta, -ltä.
Jutta Urpilainen: -Vankilan pihalta en näe muuta kuin synkät tiilimuurit.
Allatiivi, ulkoinen tulosija. Allatiivin pääte on -lle.
Jutta Urpilainen: -Yrityksistäni huolimatta en ole onnistunut kiipeämään muurille.
Abessiivi, kaasus, joka osoittaa jonkin puutteessa olemista. Abessiivin päätteet ovat -tta, ttä.
Jutta Urpilainen: -Olen ilman vapautta.
Komitatiivi, kaasus, joka ilmaisee jonkin keralla olemista. Suomen kielen komitatiivi, josta käytetään vain monikkomuotoja, on -n päätteinen, ja siihen liittyy aina possessiivisuffiksi, ei kuitenkaan sen attribuuttina olevaan nominiin.
Jutta Urpilainen: -Tämä selli kylmine kaltereineen saa mielen matalaksi.
Instruktiivi, keinoa, tapaa tai välinettä osoittava kaasus. Suomen kielen instruktiivista käytetään tavallisimmin monikkoa, ja sen tunnus on -n-
Jutta Urpilaisen: -Ei kyllä helpota yhtään, vaikka revin hiuksia päästäni kaksin käsin.

Hyvä lukija, käytä Jutta Urpilaisen tavoin oikein kaasuksia ja morfeemeita, jottet tulisi väärinymmärretyksi. Morfeemit kannattaa tarkoin punnita suussaan ennen kuin päästää ulos. Muista myös possessiivisuffeksin erikoissääntö esimerkiksi ostaessasi halpaa makkaraa kaupan palvelutiskiltä.
maanantai 22. elokuuta 2016
Kansanedustaja "Ville Niinistö" ( vihr.) kysyy autonsa öljyn- ja tulppienvaihdosta.
Nimimerkki " Ville Niinistö" ( vihr.) kysyy autonsa huollosta seuraavaa:
" Hyvä ihmiskuiskaaja tohtori Matti: Olen ihan vihreä, ajelen polkupyörällä, morjestelen tuntemattomia, hymyilen paljon itsekseni, olen vähäpäästöinen, halaan puita, alushousuni on valmistettu järvikaisloista, pidän villapaitaa julkisilla paikoilla. Omistan kylläkin auton, mutta olen ihan vihreä senkin suhteen. Tiedän vain suunnilleen sen, että kun vilkkua näytetään oikealle, niin rattia pyöritetään samaan suuntaan. Käännyn nimenomaan aina ja vain oikealle, sillä olen oikeakätinen. Tästä johtuu, että kilometrejä kertyy runsaammin kuin jos olisi molempikätinen. Onneksi eduskuntalo, työpaikkani, on oikealla puolella.
Hyvä ihmiskuiskaaja, autoni huoltokirjassa lukee, että öljyt ja tulpat on vaihdettava 20000 km:n välein. Viime talvena tuo 20000 km täyttyi Mannerheimintiellä, kun olin ajamassa eduskuntaan. Olin niin muissa ajatuksissa, että ajoin 200 metriä liian pitkälle ennen kuin pysähdyin. En tiennyt, miten tarkkaan tuota kilometrirajaa oli noudatettava.
Olen kova poika ottamaan asioista selvää. Jos en tiedä jotain, niin otan selvää. Siksi olen yleensä aina selvittämässä jotakin asiaa. Siksi soitin nimimerkki "Satu Hassille" ( vihr.) ja kysyin asiaa. "Satu Hassi" kertoi olevansa ihan luomuvihreä ja kuulleensa koko autoista vasta edellisviikolla serkultaan. Soitin sitten nimimerkki " Pekka Haavistolle" ( vihr.) ja kysyin samaa asiaa. "Pekka Haavisto" kertoi olleensa, vaikka oli ihan vihreä hänkin, muutaman kerran auton kyydissä, mutta ei tietänyt mitään niiden tulpista ja öljyistä. "Pekka" arveli autojen olevan vieterikäyttöisiä, sillä hän oli kuullut ikäänkuin vieterin pyörimisääntä konepellin alta. mutta hän ei ollut varma asiasta. Seuraavaksi soitin sedälleni nimimerkki "Sauli Niinistölle" ja kysyin samaa asiaa. "Sauli Niinistö" oli melko kiireinen, mutta antoi neuvon, että kyllä niiden tulppa- ja öljynvaihtojen kanssa kannattaa olla melko tarkka.
Setäni neuvoa noudattaen soitin puoluetoverille nimimerkki "Oras Tynkkyselle" (vihr.), kerroin tukalasta tilanteestani ja pyysin häntä tuomaan tulpat ja öljyt. "Orasta" odotellessa peruutin nuo viheliäiset 200 metriä, jotka olivat menneet yli huoltorajasta, jotta tuo 20000 km täsmäsi. Kun "Oras" tuli ja näki kurjuuteni, hän auttoi minua suuresti. Sillä aikaa kun minä vaihdoin öljyt ja suodattimen, "Oras" katsoi huoltokirjasta tulppien paikat ja vaihtoi ne. Ohjekirjassa ei sanottu sanallakaan, että vaihdettavien tulppien tuli olla uusia. Siksi "Oras" vaihtoi vain tulppien paikkaa. Hän vaihtoi tulppien järjestyksen 1-2-3-4 järjestykseen 3-1-4-2. Myös tulppiin tulevien virtajohtojen paikat vahdettiin samaan järjestykseen siinä samassa.
Mannerheimintie oli siinä vaiheessa jo ihan tukossa. Tööttäyksiä, nyrkkien näyttämisiä, keskisormet pystyssä, asiattomia huuteluja. Jossain vaiheessa siihen tuli myös poliisi, joka antoi minulle roimat sakot.
Olen sellainen ihminen, jolla on villapaita päällä, tai sitten villapaita ei ole päällä. Tai päinvastoin. Oli onni, että nyt oli pohjalainen villapaita päällä, sillä pakkasta oli - 24 astetta, ja viimakin kävi. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Tulpat ja öljyt tulivat vaihdetuiksi ajallaan ja pääsin jatkamaan matkaani. En kuitenkaan päässyt jatkamaan matkaani omalla autollani, sillä jostain syystä se ei enää käynnistynyt. Pääsin jatkamaan matkaani hinausauton kyydissä.
Hyvä ihmiskuiskaaja tohtori Matti, kysynkin nyt vastaisuuden varalle: 1) Miten tarkka noiden tulppien ja öljyn vaihtaminen ajallaan on? 2) Ja jäähän tämä meidän keskeiseksi? "
Ihmiskuiskaaja tohtori Matin vastaus: 1) Tulpat ja öljyt kannattaa vaihtaa toki ajallaan, mutta ei niiden kanssa tarvitse olla ihan niin tarkka kuin sinä olit. Olisit hyvin voinut ajaa kotiisi tai huoltoasemalle. Tarvittaessa muutaman sadan, jopa tuhannen kilometrin ylitykset tuohon 20000 km:n rajaan ovat täysin sallittuja ja luonnollisia. 2) Kyllä tämä jää meidän keskeiseksi, mitä tällaista koko kansalle huutelemaan. Vain valitsemanne nimimerkki näytetään.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)