tiistai 25. lokakuuta 2016

Muotokuvia maalaava hevonen

Muotokuvia maalaava hevonen.

Ketku kauppamies, käärmeöljyn myyjä ja vatsastapuhuja ajoi hevosella Uudenkaupungin torille kello 08:00 lauantaina. Markkinapäivän vuoksi torilla oli runsaasti markkinaväkeä. Kaupunkilaisia, maalaisia, matkailijoita, kauppiaita ympäri Suomea, huijareita ja huojatuiksi haluavia. Joku harvinaista näkyä taputti kupeeseen. Ihan tavalliselta hevoselta se vaikutti. Hevosennahalla umpeen päällystetty. Kolho, surullinen pää, iso. Peräpäässä kärpäset yhtenä joukkona huiskivan hännän ympärillä suorittamassa mieletöntä tehtäväänsä. Mutta miksi ihmeessä hevonen oli ajettu torille älykännyköitten aikaan vuonna 2016 ?  Oliko hevosmies ajastaan jäljessä ?

   Ketku kauppamies laittoi kauraämpärin hevosen turvan alle.
   Kauroja hevoseen.
   Paikalla olevat mustatukkaiset miehet, jotka myivät Rolex-kelloja, heti nostamaan hevosen turpaa ylös kauraämpäristä, vääntämään sen suuta auki, ja hampaita tutkimaan.
   Mutta ketku kauppamies sanoi, ettei hevonen ole myytävänä. Ei mistään hinnasta. Ei tästä eikä siitä. Eikä tuosta.
   Hevosen turpa takaisin ämpäriin.
   Taas kauroja hevoseen.

   Kauppamies, joka oli ketku jo kolmannessa polvessa, osti torivalvojalta paikan niinkuin kuka tahansa kauppamies. Paikkaan hän alkoi pystyttää telttaa. Iski pultit lekalla maahan. Näki, että hän oli pystyttänyt telttaa aikaisemminkin. Se oli vanha armeijan ylijäämätelttä. Kun teltta oli pystyssä, vei ketku kauppamies hevosen teltan sisään. Ovi lujasti kiinni perässä. Sinne jäivät. Molemmat. Ihmiset ihmettelemään.
   Piinallisen kauan ketku kauppamies ja hevonen viipyivät teltan salatussa sisässä ilman, että mitään tapahtui. Viimein ovi raottui. Raosta ilmestyi käsi, joka iski kyltin teltän eteen. Siinä luki murskaavasti: Maailman ainoa muotokuvia maalaava hevonen. Neuvottelut hevosen kanssa vain 100 euroa.

   Ihmiset ihmettelemään yhä enemmän. Ihmettelylle viisi tähteä. Huokauksia joka puolelta. Pitkiä pupilleja. Ryntäileviä ihmisiä. Kyynärpäätaktiikkaa. Tori sekaisin.

   Ketku kauppamies tuli ulos. Ihmisten suista kävi kohahdus ( kohahdukselle viisi tähteä), ja he perääntyivät vaistonvaraisesti taakse. Jotkut sotkeentuivat jalkoihinsa ja kaatuivat hetkellisesti. Suomalaisen on vaikea omaksua mitään uutta, tiesi ketku kauppamies. Kun ensimmäiset papukaijat oli tuotu Suomeen, olivat ihmiset varmasti sanoneet, että linnut eivät puhu, eivät varmasti puhu.

  Ketku kauppamies aukaisi suunsa. Ihmisillä oli huijatuksi tulemisen kova jano. Ihmiset joivat sanat läheltä  hänen huuliltaan. – Rohkeutta, hyvät ihmiset, rohkeutta ! ketku kauppamies puhui. – Tinkikää! Älkää heti maksako mitä hevonen pyytää. Rovaniemen markkinoilla se tinki reilusti. Joensuussa se myi puoleen hintaan. Porvoossa senkin alle. Vedotkaa sen tunteisiin. Se on herkkä hevonen. Tinkikää, hyvät ihmiset !
-Minäpä näytän mallia, ketku kauppamies sanoi sitten.

  Taas ketku kauppamies meni teltan salattuun sisään. Ihmiset kuulivat, että ketku kauppamies halusi muotokuvan vanhasta äidistään, joka eli sairaanloisena vanhainkodissa. Mutta hevosen pyytämää hintaa, 8000 euroa, ketku kauppamies piti aivan liian korkeana.
Ja tottatie ( ihmettelylle jälleen täydet viisi tähteä), hevonen vastasi.
  Hevonen kertoi aivan selvällä suomen kielellä, ettei sillä aina ole ollut helppoa. 
Se oli lähtöisin köyhistä oloista. Varsana sitä oli käytetty perunan nostoon, vaikka mieli oli jo silloin palanut taiteeseen. Nyt se oli saavuttanut sen verran nimeä, ettei tinkiminen tullut kysymykseenkään. Lisäksi hevosenkenkien hinnat olivat viime aikoiina nousseet pilviin. Loimien hinnat kaksinkertaistuneet pienessä ajassa. EU:lta ei tukea herunut.

-Se on vatsastapuhuja, toi kauppias! Kuopiossa eivät saaneet muotokuvia eivätkä rahojaan takaisin!  huusi joku valopää. Mutta hänet vaiennettiin ja tönittiin ihmispaljouden perälle. Ei eläinkuntaan syntynyttä saanut aliarvioida.

   Ketku kauppamies yritti nyt tosissaan. Sanojensa välissä hän purskahteli itkuun. Hänkin oli lähtöisin hyvin köyhistä oloista. Kun hän oli ollut 2-vuotias, oli isä lähtenyt ostamaan kioskilta tupakka-askia ja jäänyt sille tielleen. Äiti, josta hän nyt halusi muotokuvan, oli kouluttanut hänet kauppaopiston kautta kunnialliseen ammattiin pienellä siivoojan palkallaan. Koulussakin häntä oli kiusattu paljon pisamien ja nenän vuoksi. Eikö hevosella lainkaan ollut sydäntä ?
-Hyvä on, hevonen sanoi viimein heltyen ja lupasi maalata muotokuvan 4000:lla eurolla. Puolet piti maksaa hevoselle kuvan kera heti. Tämä kaikki sillä ehdolla, ettei ketku kauppamies siitä muille hiiskuisi.
   Ihmisten korvia kiinni telttakankaaseen. Ihminen kuulee ja näkee, mitä ihminen haluaa kuulla ja nähdä. Tai mitä ketku kauppamies haluaa ihmisten kuulevan ja näkevän. Joku kertoi kuulevansa aivan kuin värituubia olisi väännetty auki. Toinen sanoi kuulevansa sellaista ääntä, joka syntyy taitavan siveltimen hankautuessa pellavakangasta vasten. Kolmas kertoi nähneensä välähdyksen varjokuvasta, jossa oli turpa ja sivellin.
-Se maalaa öljyvärein kankaalle, sanoi neljäs.
-Hyvää työtä se tekee, sanoi viides.

   Muu kaupankäynti markkinoilla täysin pysähdyksissä. Ihmiset hakemaan valokuvia kotoaan. Jotkut taksilla pitkiäkin matkoja. Satasia perä perään ketkiun kauppamiehen hattuun. Tinkimistä teltan sisällä. Tinkimistä. Ketku kauppamies ei ollut voinut kuvitellakaan, miten surkeasti ihmisillä oli asiat näennäisen hyvinvoinnin keskellä. Tönimistä jonossa. Etuilua.
   Teltan salatussa sisässä hevosen vieressä kyltti, jossa luki: Maailman ainoa muotokuvia maalaava hevonen. Nauttii suunnatonta kunnioitusta ihmisten ja hevosten keskuudessa sen vuoksi, ettei ole koskaan käyttänyt ainutlaatuista taitoaan. Kunnioittakaa tekin.
   Silti ihmisissä eli toivonkipinä. Valokuvia ja rahaa jätettiin. Jos sittenkin…
-Kyllä se minun tyttöni maalaa, sanoi ulostullut. – Ei nyt oikeastaan luvannut, mutta on se minun tyttöni sellainen kultakutri. Ja sitä paitsi, hevonen nyökytteli päätään. Jätin nimeni ja osoitteeni.
-Ajatella, tullainen valtava taito tavallisella suomenhevosella, ja pystyy pitämään sen kaiken sisällään. Ettei siis maalaa kerrassaan mitään. Ei ihme, että sitä kunnioitetaan, sanoi baskeripäinen mies, joka itsekin maalasi.

   Nähdessään poliisiauton ajavan hitaasti katua pitkin, ketku kauppamies päätti käyttää häive-ominaisuuttaan. Hän kasasi telttansa ihmisten vastusteluista huolimatta. Sitten hän ajoi pois ihmisten muodostamaa kunniakujaa pitkin. Ihmiset katsoivat hevosta kunnioittavasti.
   Kello 18:00 ketku kauppamies hevosineen jo Rauman iltatorilla.
   Ensiksi kauroja hevoseen.
   Vähän myöhemmin ihmettelemiselle täydet viisi tähteä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti