lauantai 17. elokuuta 2019

Kerttu Kotakorpi, kuuroja ja rankkoja kuuroja.





Kerttu Kotakorpi, kuuroja ja rankkoja kuuroja.

Hyvä ihmiskuiskaaja tohtori Matti,
hämmästyttää nuo nykyiset TV:n säätiedotukset niin kuin monia muitakin hämmästyttää nuo nykyiset säätiedotukset. Ne pitävät paikkansa, tai sitten eivät pidä paikkansa. Tai päinvastoin. Me muistamme yleensä vain ne säätiedotukset, jotka eivät pidä paikkaansa. Tämä tällainen negatiivinen sävy, jossa iloitaan ja mekkaloidaan toisen ihmisen epäonnistumisesta, johtuu ihmisillä Turmion kaksihaaraisesta luusta, jonka evoluutio on kasvattanut ihmisen pään aivotumakkeeseen. Siksi monikaan ei muista, että kesäkuun 27. päivänä tänä vuonna 2019 annettiin säätiedotus, joka piti täydellisesti paikkansa. Sen todistajaksi jouduin. Sitä nyt todistan.
Juu, Teemu Vittumaisenoja tässä hei. Turusta. Se oli se TV 1:n meteorologi Kerttu Kotakorpi, joka sen ennustuksen antoi. Sievä hän, jolla on aina niitä kukallisia mekkoja, tumma tukka ja punaiset huulet. Kerttu Kotakorpi sanoi, että Itä-Suomesta on tulossa Länsi-Suomeen kuuroja, joista osa voi olla rankkojakin. Jouduin tuon ennustuksen todistajaksi heti seuraavana päivänä. Sitä yhä ihmettelen, mistä Kerttu Kotakorpi tiesi kaiken niin tarkasti. Ihailtavaa ammattitaitoa.
Juu, Teemu Vittumaisenoja jatkaa siitä, mihin äsken jäi. Olin seuraavana päivänä Hesburgerissa syömässä, kun pihaan ajoi linja-auto, jonka otsassa luki TILAUSAJO. Siitä pakkautui sisälle syömään noin 40 mustiin popliinitakkeihin pukeutunutta tuiman näköistä miestä. Ajattelin kyllä, että mikä miesporukka tämä oikein on. Sain lisätietoja linja-auton kuljettajalta, joka istuutui pöytääni.
Juu, Teemu Vittumaisenoja jatkaa yhä, ei tullut vielä valmiiksi. Linja-auton kuljettaja kertoi, että kyydittävät miehet olivat kaikki kuuroja. Noista 40:sta kuurosta osa, ehkä kymmenkunta, olivat rankkkoja. Rankat kuurot elivät jumalatonta elämää, tappelivat karaokebaareissa, kivittivät pikkulintuja, potkivat siilejä, pistivät vanhuksia istumaan rollaattoreihinsa ja työnsivät kivikkoista polkua alas.  Matkalle piti tulla myös eräs erikoisrankka kuuro, mutta hän oli joutunut vankilaan vaimonsa pieksemisestä. Juuri silloin muistin meteorologi Kerttu Kotakorven ennustuksen kuuroista ja rankoista kuuroista. Linja-auton ikkunassa oli kyltti: SAVONMAAN KUUROT  PAIKALLISYHDISTYS.
Hyvä ihmiskuiskaaja tohtori Matti: Vaikka istun jälleen täällä Hesburgerissa, niin kiidän maapallon mukana auringon ympäri 107 200 kilometriä tunnissa. Lisäksi koko aurinkokunta kiitää eteenpäin 800 000 kilometriä tunnissa. Lisäksi koko linnunratamme liikkuu kohden toista Andromedaa 470 000 kilometriä tunnissa. Lisäksi on muita kiitoja.
Hyvä ihmiskuiskaaja tohtori Matti, istuessani tässä Hesburgerissa tupla-hampurilainen suussa, kiidän universumissa usean miljoonan kilometrin tuntinopeudella.
Eikä tukkani edes heilu.

Mutta hiki tässä tulee, kun maailmaa ihmettelen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti